Ei loppua loppiaisena

Moni näyttää siivoavan joulun pois kotoaan hämmästyttävän aikaisin, jotkut heti tapaninpäivän jälkeen (tai jo sen aikana!) ja useimmat varmaankin tänään, loppiaisena. Meillä on täällä täysi joulu edelleen, tonttuineen ja palloineen. Joulu lähtee vasta 13. päivänä, Nuutin mukana. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.”, kuten vanha sananparsi sanoo. Tänäänhän on itämaan tietäjien Beetlehemiin…

2020

Raketteja nähty taivaanrannan täydeltä ja juustoja syöty niin, että vatsaa hieman kivistää. Täyteläisesti on siis siirrytty vuosikymmenestä toiseen. Mitään ei olla luvattu, niin kuin ei aikaisempinakaan uusina vuosina. Kaikenlaisia tavoitteita on tähtäimessä, mutta eivät ne sinänsä vuoden vaihtumiseen liity. Viime vuosi oli ihana. Ehkä ihanin ikinä. Ensimmäinen vuosi uudessa kodissa. Ympärillä tapahtui koko ajan jotain,…

Joulun taikaa

Kynttilän liekkien lepatusta, kinkun valvomista aamuyölle, neilikan tuoksua ja hätäistä lahjojen paketoimista. Mikä siinä onkin, että jouluaskareet päättyvät aina ristiin rastiin viipottamiseen niin unisena, että joutuu välillä miettimään mitä oikein olikaan tekemässä ja minne menemässä? Ehkä tämä jo perinteeksi tullut viime hetken vimmainen porhaltaminen onkin jotain, mikä pohjustaa minulle joulurauhan lempeän laskeutumisen juuri oikealla tavalla….

Suhteeni siniseen ja valkoiseen

Hiljennyn aina itsenäisyyspäivänä kuuntelemaan Finlandia-hymnin, niin tänäkin vuonna. Siinä samalla maailman menoa mietiskelin. Kaikenlaista on päässyt lähiaikoina Suomessakin tapahtumaan, mutta minun oma kiintymykseni ja kiinnittymiseni tähän maahan on päivän politiikan tavoittamattomissa, turvallisen etäällä kaikesta sotkuisuudesta ja eripurasta. Se on jossain paljon syvemmällä, sukupolvesta toiseen lipuvana kunnioituksena ja kiitollisuutena. Se on Suomen luonnossa. Metsän tuoksussa. Marraskuun…

Joulu, vihdoin!

Onhan sitä taas odotettu! Huusholli on ihan mullin mallin ja kaikenlaista projektia kesken, mutta joulu on enemmän kuin tervetullut kaikkine hörhelöineen, valoineen ja leipomuksineen. Minun oli tarkoitus aloittaa hössöttäminen jo marraskuun puolella, mutta mikä ihme siinä onkin, ettei sitä kuitenkaan tule tehtyä? Joku sanomaton sääntö mukamas kieltää jouluilun ennen joulukuuta. Olen kyllä sitä mieltä, että…

Kesäkukkia osa 3: Valloittavat petuniat

Tänä keväänä kasvatin petunioita siemenistä ensimmäistä kertaa. Hieman ristiriitaiset tunnelmat jäi. Lopputulos oli upea! Ja todellakin valloittava. En tiennyt, että yksi petunian taimi voi ottaa haltuunsa koko parvekelaatikon. Istutin seuraksi verbenoja ja kukontöyhtöjä (ensimmäistä kertaa niitäkin) ja sinne ne upposivat petunian suuren syleilyyn. Olisi pitänyt suunnitteluvaiheessa ottaa kasvien korkeuserot paremmin huomioon. Tarhapetunia Tidal Wave Cherry…

Kesäkukkia osa 2: Kelloköynnös, mainettaan helpompi kasvatti

Kelloköynnös oli yksi ensimmäisistä esikasvattamistani kesäkukista. Sen kasvattaminen osoittautui yllättävän helpoksi tehtäväksi, vaikka joillakin puutarhapalstoilla sitä pidettiinkin hieman haasteellisempana kasvatettavana. Heti alkuun on kylläkin huomautettava, että kelloköynnös kukkii aika myöhään kesällä/syksyllä (riippuen tietysti esikasvatusajasta ym.), eli jos kasvatat sitä nimenomaan kukkien takia, etkä esim. lähinnä näkösuojaksi, kannattaa taimien esikasvatus aloittaa ajoissa. Itse olen kylvänyt siemenet…

Kesäkukkia osa 1: Tuoksuherne, puutarhan villi kaunotar

Edellisestä puutarhapostauksestani on kulunut vuosia, mutta joka kevät olen jotakin esikasvattanut. Nyt, syksyn taas tullen, on hyvä aika arvioida onnistumisia ja epäonnistumisia. Ajattelin kirjoittaa kesäkukkapostaussarjan, toimii itselleni puutarhapäiväkirjana ja ehkä joku voi löytää vinkeistäni apuakin. Kysy ihmeessä, jos kaipailet lisäneuvoja! En todellakaan ole ammattilainen näissä jutuissa, mutta tässä omia kokemuksiani muutaman vuoden ajalta. Aloitetaan lempikesäkukastani…

No moi.

Täällä taas monta tuoksuherneen tainta myöhemmin! Kirjoitin ensimmäisen postaukseni vuosia sitten, kun aloittelin puutarhahommia. Oli tarkoitus pitää vähän niin kuin julkista puutarhapäiväkirjaa, mutta se sitten jäi. Etsin silloin tietoa esikasvatuksesta sun muusta ja huomasin, ettei selkeitä ohjeita oikein meinannut löytyä. Ajattelin, että jospa kirjoittelen ihan maailman nähtäväksi, niin ehkä joku viherpeukalon hommeleita aloitteleva voisi jutuistani…

Neitsytkylvöt

Mä nyt päätin syysihmisenä ottaa kevään haltuun ja ostin elämäni ensimmäiset siemenet, tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Kylvin kelloköynnöksen siemenet 27.4. eli ilmeisesti aivan liian myöhään, tulkoot mitä tulee. Pakko oli päästä kokeilemaan! Eilen huomasin jo yhden siemenen itäneen. Viime vuonna kelloköynnös ostettiin taimina heinäkuun puolella eli aivan liian myöhään. Myöhäinen ajankohta johtui siitä, että kehikot saatiin…