Kylmää kestävät kesäkukat

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Onpa ollut tosi viileä toukokuun loppu ja ennusteen mukaan sää jatkuu koleana vielä ainakin pari viikkoa. Malttamattomana odottelen, että saisin istutettua kesäkukkani ulos. Olen yleensä noudattanut sitä vanhaa sääntöä, että istuttamisen voi aloittaa kesäkuun kymmenennen päivän jälkeen. Silloin ei enää pitäisi olla hallaöitä. Joskus olen ottanut pienen varaslähdön, jos on ollut…

Ilves kotipihassa

Aika lailla tasan vuosi sitten mulle kävi ihan hirmuinen tuuri. Olin iltakymmenen aikaan kirjoittelemassa ikkunan äärellä, kun siirsin katseeni tietokoneen näytön ohi pihamaalle ja näin mustapäisen hännän vilahtavan ohi. Rullaverho oli melkein kiinni, vain kapea suikale ikkunasta oli näkyvissä, joten oli todellakin tuuri, että juuri sillä sekunnilla satuin vilkaisemaan ulos. Tiesin heti hännästä, mikä kulkija…

Esikasvatettujen kesäkukkataimien lannoittaminen

Kaupallinen yhteistyö Kekkilä Oy:n kanssa. Kuten olen täällä blogissa aiemmin kertonut, kasvatan taas tänäkin vuonna petunioita siemenistä. Tällä kertaa valitsin lajikkeeksi Tidal Wave Red Velour -petunian. Olen aiemmin kasvattanut Tidal Wave Cherry -petunioita ja olen ollut niihin todella tyytyväinen, mutta halusin nyt kuitenkin vähän vaihtelua. Red Velour -petunioiden pitäisi muuten olla ihan samanlaisia kuin Cherry-petuniat,…

Kevään ensimmäiset kukkijat

Mun viimeiset pari viikkoa on menneet aivastellessa ja niistäessä. Koivun kukinta on tänä vuonna runsasta ja sen olen todellakin tuntenut! Mulla ei ole näin voimakkaita allergiaoireita ollut yli kymmeneen vuoteen. Ylimääräinen ulkoilu on siis valitettavasti ollut jätettävä minimiin, mutta käväisin sentään kuvaamassa pikaisesti kevään ensimmäiset kukkijat. Sinivuokkoja kukkii pihassa valtavasti. Kelit ovat nyt selkeästikin niitä…

Suloinen kukka-asetelma pokaaliruukkuun

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Kovin on viileää kevätkeli tällä hetkellä ja tuntuu uskomattomalta, että kalenterin mukaan ollaan muutaman viikon päästä jo kesän korvilla. Mä en ole istuttanut vielä kevätkukkia pihaan värjöttelemään ja olikin tosi ihanaa saada väriä ja keväistä tunnelmaa kotiin leikkokukkien muodossa. Halusin pitkästä aikaa tehdä asetelman mun lempimaljakkooni, pokaaliruukkuun. Mua vähän harmittaa, kun…

Kevään merkit ja onnenamuletti

Kevät on vihdoin ottamassa talvesta voiton. Lumet sulavat vauhdilla, mustarastaalla oli paljon asiaa aamuviideltä ja lepän siitepöly saa aivastelemaan. Saa nähdä saapuvatko fasaanikukot tänäkin vuonna pihapiiriin ottamaan toisistaan mittaa ja kiekumaan auringonnousuille. Onhan tämä herättelevää aikaa, kun meno luonnossa vilkastuu ja valoa tuntuu kellojen siirtämisen jälkeen olevan yhtäkkiä tarjolla omituisen paljon. Se tässä ajassa onkin…

Huonekasvini osa 6: Anopinkieli Friends

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Anopinkieltä ei turhaan suositella aina, kun joku etsii todella helppohoitoista huonekasvia. Mehikasvina se varastoi vettä lehtiinsä, eikä sen vuoksi ole heti hätää kärsimässä, jos kasteluväli hieman venyy. Liikakastelu onkin varmasti useimmiten syynä anopinkielen kupsahtamiseen, joten sitä kannattaa varoa. Mä kastelen anopinkieleni vasta sitten, kun pintamulta on kuivahtanut. Annan niille kerralla reilusti…

Kasvatussuunnitelmien aika

Niin se vaan on, että maaliskuu jo lähenee kohta loppuaan ja on aika aloittaa kevään ja kesän kasvatussuunnitelmien tekeminen. Tuntuu hassulta, kun on vielä niin kylmää ja talvista, eikä sääennusteessa näy vielä suuria muutoksia keväisempään suuntaan. Lumi ja pakkanen eivät onneksi esikasvatukseen vaikuta, riittää kun aurinko näyttäytyy. Mun kasvatukseni on edelleen luonnonvalon varassa, sen vuoksi…

Viikunahillo-tuorejuustokääretorttu

Tämä on mun lempparikääretorttuni. Niin täyteläisen herkullista! Ja todella helppo ja nopea valmistaa. Mä kun en hirveän makeista leivonnaisista tykkää, niin tämä on just sopiva mulle. Hilloa ja sokereita voi täytteeseen lisäillä oman maun mukaan. Mä jätin täytteestä sokerit kokonaan pois, koska hillo toi tarpeeksi makeutta. Kääretorttu 4 kananmunaa1 ½ dl sokeria1 dl perunajauhoja1 dl…

Keväinen kukka-asetelma korissa

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Vaikka sää on vielä hyvin talvinen, alkaa valon määrän lisääntyminen jo herätellä mieltä pikku hiljaa kevääseen. Vihreän kaipuu nostaa mulla aina päätään näihin aikoihin vuodesta, mutta luonto uinuu vielä sikeästi hankipeiton alla. Niinpä päätin tuoda kevättä kotiin suloisen kukkakorin avulla. Mieheni täti tekee tällä hetkellä muuttoa omakotitalosta pienempään asuntoon ja olen…