Kesäkukkia osa 3: Valloittavat petuniat

Tänä keväänä kasvatin petunioita siemenistä ensimmäistä kertaa. Hieman ristiriitaiset tunnelmat jäi. Lopputulos oli upea! Ja todellakin valloittava. En tiennyt, että yksi petunian taimi voi ottaa haltuunsa koko parvekelaatikon. Istutin seuraksi verbenoja ja kukontöyhtöjä (ensimmäistä kertaa niitäkin) ja sinne ne upposivat petunian suuren syleilyyn. Olisi pitänyt suunnitteluvaiheessa ottaa kasvien korkeuserot paremmin huomioon.

Tarhapetunia Tidal Wave Cherry (kuvissa alla) todellakin täytti, ja jopa ylitti, odotukset. Lopulta. Kaikki petuniani nimittäin kasvoivat todella hitaasti. Kylvin siemenet huhtikuussa ja kukkia alkoi putkahdella elokuussa. Täyteen vauhtiin ne pääsivät vasta syyskuussa, mutta kukkivatkin sitten marraskuulle asti. Pieni halla ei niitä haitannut.
Halusin parvekkeelle jotain värikästä ja näyttävää, pitkillä rönsyillä ja sain mitä halusin, mutta jouduin odottamaan turhan pitkään. En tiedä miksi taimet kasvoivat niin hitaasti, ehkä petuniat ovat aina hidaskasvuisia? Mietin, että eivätkö kuitenkaan saaneet tarpeeksi valoa, vaikka niitä aina aurinkoisimmille paikoille asettelin. Ehkä esikasvattaminen pitäisi aloittaa jo aiemmin kasvivalon avulla.

386 (2)Tarhapetunia Tidal Wave Cherry.

davTidal Wave Cherryn kukka on todella kirkkaan kirsikanpunainen ja keskus tumma.

Lähes samanlaiseen kasvuun Tidal Wave Cherryn kanssa ylsi Hot Pink Tidal Wave (kuvissa alla). Kukkakin on lähes samanlainen, hieman vaaleamman pinkki ja keskeltä vaalea, toisin kuin Cherry.

davHot Pink Tidal Waven kukat ovat hieman vaaleammat kuin Tidal Wave Cherryn.

davHot Pink Tidal Waven keskus on vaalea, toisin kuin Tidal Wave Cherryn.

Kasvatin myös pystykasvuisempia petunialajikkeita. Riippapetunia Flambe Cascade (kuvissa alla), jonka kukkien värit vaihtelevat syvän vanhan roosan rustiikkisista sävyistä vaahtokarkin vaaleanpunaiseen. Sitä hieman ihmettelen, että nimessä on ”riippapetunia”, eivät ne minulla kyllä riippuneet vaan olivat hyvinkin pystykasvuisia.

dav

dav

dav

dav

dav

Prism Sunshine- petunian (kuvissa alla) kasvutapa oli hyvin samankaltainen kuin Flambe Cascaden. Kukat ovat pehmeän kermanvaaleat.

486

dav

Petunia ei kokemukseni mukaan ole helpoin kasvatettava. Siemenet ovat todella pieniä ja olisi varmaan kannattanut hieman tarkemmin miettiä miten ne kylvää. Taimet kasvoivat hitaasti ja olivat pitkään hyvin hentoja, mikä teki niiden koulimisesta hankalaa. Kastellakin piti varoen, niin heiveröisiä ja pikkujuurisia taimeni aluksi olivat. Mutta kuten sanottu, kukkaloisto palkitsi kyllä lopulta vaivan.

Kenelle ja mihin suosittelen?

En ihan aloittelijalle suosittele edellä mainituista syistä.
Tidal Wave- petuniat kannattaa istuttaa väljästi parvekelaatikkoon tai amppeliin. Suuri kasvi tarvitsee runsaasti kastelua varsinkin kuumalla kelillä.
Flambe Cascade ja Prism Sunshine sopivat hyvin matalampiinkin ruukkuihin, sillä niiden kasvutapa on pystympi.
Kasvupaikka aurinkoinen.
(Annoin petunioille kesäkukkalannoitetta melkein jokaisella kastelukerralla, se saattoi lisätä kukintaa.)

Vinkki!

Petunia jaksaa hyvällä hoidolla kukkia pitkälle syksyyn, joten värit kannattaa miettiä sen mukaan. Syvemmät sävyt näyttävät mielestäni kauniimmalta kypsän kesän ja syksyn värien rinnalla kuin viileät, haaleat sävyt. Mutta nämä ovat kyllä niin makuasioita! Sitä paitsi, jos saat ne kukkimaan paljon minua aiemmin, kukkivat ne komeasti lähempänä keskikesää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s