Kelloköynnös oli yksi ensimmäisistä esikasvattamistani kesäkukista. Sen kasvattaminen osoittautui yllättävän helpoksi tehtäväksi, vaikka joillakin puutarhapalstoilla sitä pidettiinkin hieman haasteellisempana kasvatettavana.
Heti alkuun on kylläkin huomautettava, että kelloköynnös kukkii aika myöhään kesällä/syksyllä (riippuen tietysti esikasvatusajasta ym.), eli jos kasvatat sitä nimenomaan kukkien takia, etkä esim. lähinnä näkösuojaksi, kannattaa taimien esikasvatus aloittaa ajoissa. Itse olen kylvänyt siemenet aina aika myöhään (huhtikuun lopulla), eivätkä nuput ole aina ehtineet aueta. Jos aloitat esikasvattamisen aikaisemmin, ehtii taimi tietenkin kasvaa suuremmaksi ennen ulosistutusta ja vaatii enemmän tilaa ja luultavasti tukeakin.
Kelloköynnöksen siemenet ovat suuria ja niin ollen helposti kylvettäviä. (Ensimmäisistä kylvöistäni juttua täällä.) Taimet kasvavat nopeasti ja niistä tulee tanakoita, jos vain saavat tarpeeksi valoa. Kasvin kärhöt tarttuvat kiinni ihan joka paikkaan ja äkkiä! Olin yhtenä keväänä asettanut taimet ikkunalaudalle tv:n taakse ja olivat nopeasti saaneet kunnon otteen tv:n takana olevista rei’stä ja johdoista. Jos istuu jonkin aikaa kelloköynnöksen vieressä, niin voi saada kärhön hihaansa kiinni, niin hanakasti ne etsivät tukea! Minulle kärhöjen tarttumistehokkuus oli kuitenkin vain toivottava ominaisuus, sillä halusin kelloköynnöksen kipuavan aidalle, jossa ei ollut minkäänlaista kehikkoa sitä varten. Hieman kun autoin taimia ensin alkuun (asettelin kärhöjä kiinni aidan pintaan, mikä oli hieman rosoista puuta), niin hyvin lähtivät kasvuun ylöspäin ja pysyivät aidassa kiinni kovassa tuulen tuiverruksessakin.
Kelloköynnöksestä saa nopeasti kasvavan ja peittävän näkösuojan kesäksi.
Olen kasvattanut vain violettia lajiketta. Sen kukka on ensin kermanvaalea ja värjäytyy sitten upeasti violetiksi.
Nuppukin on näyttävä.
Syksyn viiletessä kelloköynnöksen lehdet muuttuvat tumman violeteiksi. Juuri auenneet, vielä vaaleat kellot erottuvat kauniisti lehdistöstä.
Kenelle ja mihin suosittelisin?
Kaikille, sopii aloittelijallekin. Ja eritoten kesäksi näkösuojaa kaipaaville.
Aidalle, kehikkoon, terassille, parvekkeelle.
Omani ovat viihtyneet aurinkoisessa, jopa paahteisessa paikassa.
Vinkkejä!
Kelloköynnös kasvaa katolle asti, jos kasvuolosuhteet ovat suotuisat. Jos haluaisit sen kasvavan matalammassa kehikossa, voi oksia varovasti hieman taivuttaa, jolloin saat sen ”kiertämään” kehikon yläreunaa ja näet myös oksien päähän kehittyvät kukat läheltä.