Calluna – kestävät kukat talvikaudelle

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Parvekkeen petuniat kukkivat edelleen, mutta vaihdoin jo silti talvikauden istutukset parvekelaatikoihin. Tuli niin mukava istutuskelikin, aurinko paistoi pitkästä aikaa ihan pilvettömältä taivaalta ja lämpötilakin kipusi lähelle 15°C. Voi olla, että laitan parhaassa kunnossa olevat petuniat vielä etupihan ruukkuihin huonokuntoisten tilalle, jos en raaski heittää menemään. Säätietojen mukaan lämpötilan pitäisi pysyä yölläkin…

Suorakylvetyt kesäkukat – loppuyhteenveto

Kesäkukat kukkivat edelleen, mutta tässä vaiheessa syksyä kylvöjen tulokset ovat jo aika lailla selvillä. Kolea keli on jatkunut jo pitkään, eikä suuria muutoksia lupailla seuraaville kahdelle viikolle. Ensi yö taitaa olla tähän mennessä kylmin, hyvin lähelle nollaa ennusteiden mukaan mennään. Aloitetaan isoimmasta epäonnistumisesta, tuoksuherneistä. Ne eivät kukkineet ollenkaan, koska eivät saaneet tarpeeksi aurinkoa. En voinut…

Sienimetsällä

Tuli taas pyörähdettyä sienimetsällä. Sinne on mentävä vähän väliä kiertelemään, uusia tulokkaita kun putkahtelee nyt vauhdilla. Mä en käy niinkään keräämässä ruokasieniä, vaan kuvaamassa ja kartuttamassa tietämystä. Ainakin vielä tässä vaiheessa. Mun sienien tunnistustaitoni on ihan lapsen kengissä. Tunnistan vain muutaman yleisimmän sienen ja pari muuta melko varmaksi. Mutta se melko varmaksi ei näissä sienihommeleissa…

Alkusyksyn ruukkuistutuksia

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Osa mun kesäkukista kukkii vielä komeasti ja suorakylvetyt ovat vasta päässeet kunnolla vauhtiin, mutta oli kiva saada Huiskulasta jo syksyisempiä sävyjä ja uutta väriä pihaan. Sain jo kesäkuussa kaksi tarhakeijunkukka Boysenberryä ja tähkälilja Rubra Nanan. Istutin ne isohkoon ruukkuun etupihalle ja siinä ne ovat komeasti kasvaneet jo melkein kolme kuukautta. Niille…