Syyshortensia Limelight

Blogiyhteistyöpostaus Huiskula Oy:n kanssa. Mä olen haaveillut hortensioista siitä asti, kun tänne muutettiin ja nyt on ensimmäiset istutettu! Sain Huiskulasta kolme ihanaa Limelight syyshortensiaa (Hydrangea paniculata Limelight). Pohdin pitkään niille sopivaa istutuspaikkaa ja lopulta täydellinen alue löytyi etupihalta, kun raivasin ensin kitukasvuisen pihlajanalun pois tieltä. Kantoa en saanut poistettua, mutta se jäi sopivasti piiloon hortensioiden…

Pihan pensaat ja perennat osa 3: Isotöyhtöangervo

Helteet sen kun jatkuvat ja piha kukkii vauhdilla! Isotöyhtöangervo (kutsutaan myös pelkästään töyhtöangervoksi) aloittelee kukintaansa täällä meillä kolmosvyöhykkeellä yleensä vasta näihin aikoihin, mutta nyt niiden kukinta on jo ohi. Ehdin onneksi napata muutaman kuvan, kun olivat vielä kauneimmillaan. Isotöyhtöangervo on todella näyttävä perenna. Se kasvaa noin 150 cm:n korkuiseksi ja sen suuret kermanvalkoiset kukinnot ovat…

Pihan pensaat ja perennat osa 2: Keijuangervo ja tummaruusuangervo

Aloitin kesällä juttusarjan pihan pensaista ja perennoista ja ajattelin nyt jatkaa, kun on juuri sopiva istutusaikakin. Syksyllä maa on kostea, joten kasteluntarve on pienempi. Myös istutuskuoppien tekeminen sujuu vaivattomammin, kun maa on muhevaa. Ensimmäisessä osassa esittelin koivuangervon ja idänvirpiangervon, nyt siirrytään vaihteeksi punakukkaisiin angervoihin.  Keijuangervo, latinankieliseltä nimeltään Spiraea japonica ’Little Princess’, on matalakasvuinen koristepensas, joka…

Ruusujuttuja

Kaupallinen yhteistyö Viherviisikko Oy:n kanssa.   Edellisen kotini puutarhassa oli ihan valtaisat juhannusruusupensaat ja olen jäänyt hieman niitä kaipailemaan. Otin muutossa mukaani juhannusruusun juurivesan, mikä istutettiin hätäisesti muuttokaaoksen keskellä ihan väärään paikkaan. Se törrötti hassusti keskellä laajempaa nurmialuetta ja aivan liian varjoisassa paikassa. Eipä siinä kiireessä tullut kaikkea ihan loppuun asti mietittyä. Totuus valkeni vasta…

Pihan pensaat ja perennat osa 1: Norjanangervo ja idänvirpiangervo

Olen kesän mittaan napsinut kuvia pihan pensaista ja perennoista ja niitä selaillessani tuli mieleen, että voisinhan tehdä niistä tänne pienen juttusarjan. Vielä ei pihasta kovin montaa sorttia löydy ja haaveissa on kaikenlaista uutta. Mutta jospa nyt aloitan sarjan kuitenkin ja teen täydennyksiä myöhemmin, kun pensas- ja perennaporukka kasvaa. Eniten pihasta löytyy angervoja ja ne ovat…