Kaupallinen yhteistyö Kekkilä Oy:n kanssa. Kuten olen täällä blogissa aiemmin kertonut, kasvatan taas tänäkin vuonna petunioita siemenistä. Tällä kertaa valitsin lajikkeeksi Tidal Wave Red Velour -petunian. Olen aiemmin kasvattanut Tidal Wave Cherry -petunioita ja olen ollut niihin todella tyytyväinen, mutta halusin nyt kuitenkin vähän vaihtelua. Red Velour -petunioiden pitäisi muuten olla ihan samanlaisia kuin Cherry-petuniat,…
Kategoria: Piha
Kevään ensimmäiset kukkijat
Mun viimeiset pari viikkoa on menneet aivastellessa ja niistäessä. Koivun kukinta on tänä vuonna runsasta ja sen olen todellakin tuntenut! Mulla ei ole näin voimakkaita allergiaoireita ollut yli kymmeneen vuoteen. Ylimääräinen ulkoilu on siis valitettavasti ollut jätettävä minimiin, mutta käväisin sentään kuvaamassa pikaisesti kevään ensimmäiset kukkijat. Sinivuokkoja kukkii pihassa valtavasti. Kelit ovat nyt selkeästikin niitä…
Kevään merkit ja onnenamuletti
Kevät on vihdoin ottamassa talvesta voiton. Lumet sulavat vauhdilla, mustarastaalla oli paljon asiaa aamuviideltä ja lepän siitepöly saa aivastelemaan. Saa nähdä saapuvatko fasaanikukot tänäkin vuonna pihapiiriin ottamaan toisistaan mittaa ja kiekumaan auringonnousuille. Onhan tämä herättelevää aikaa, kun meno luonnossa vilkastuu ja valoa tuntuu kellojen siirtämisen jälkeen olevan yhtäkkiä tarjolla omituisen paljon. Se tässä ajassa onkin…
Kasvatussuunnitelmien aika
Niin se vaan on, että maaliskuu jo lähenee kohta loppuaan ja on aika aloittaa kevään ja kesän kasvatussuunnitelmien tekeminen. Tuntuu hassulta, kun on vielä niin kylmää ja talvista, eikä sääennusteessa näy vielä suuria muutoksia keväisempään suuntaan. Lumi ja pakkanen eivät onneksi esikasvatukseen vaikuta, riittää kun aurinko näyttäytyy. Mun kasvatukseni on edelleen luonnonvalon varassa, sen vuoksi…
Upeat callunat ja muita syysistutuksia
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Ihanat callunat ovat taas täällä! Jos olet lukenut postauksiani aiempina syksyinä, niin olet ehkä huomannut, ettei mene syksyä ilman punaisia callunoita. Tykkään paljon monista muistakin syyskasveista, niin kuin tässäkin postauksessa tulee ilmi, mutta punaiset callunat ovat ehdottomasti mun lemppareita. Kuten aiemmimpinakin syksyinä, istutan callunoita parvekkeelle ja ruukkuihin talon edustalle. Mulla on…
Petunian kasvatus osa 4: Nauti kukkaloistosta
Kasvatin tänä vuonna Tidal Wave Cherry -petunioita siemenistä ja kirjoitin kevään ja kesän aikana kolme petuniapostausta (1, 2, 3), missä käyn läpi kaikki vaiheet kylvöstä istutukseen. Nyt on aika esitellä työn tulokset! Petuniat aloittivat kukinnan heinäkuun ensimmäisellä viikolla ja jatkavat täysillä edelleen. Viileät yöt eivät ole niitä haitanneet yhtään ja nuppujakin on vielä vaikka kuinka….
Syksyiset ruukkuistutukset
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Kyllä se syksy nyt vain tulla tupsahti ja kesäinen keli katosi yhtäkkiä. On siis aika alkaa suunnitella kesäkukkien tilalle kylmempää säätä kestäviä istutuksia. Huiskulan laajasta valikoimasta löytyy vaikka mitä syksyn istutuksiin. Mä ostin kaksi ruukkua, joista isompaan laitoin pinkin ja lilan sävyjä ja toiseen pienempään valkoista. Nämä ruukut ovat menossa vähän…
Pieni kukka-asetelma omasta pihasta
Viime viikolla oli niin tukalan kuumaa, että en jaksanut tehdä ulkona oikein mitään muuta kuin illan pakollisen kukkien kastelukierroksen. Meillä oli toissa viikolla pihatalkoot ja mun tehtävänä oli klapien pilkkomista. Silloin oli hieman viileämpää ja homma lähti hyvin käyntiin, mutta hellekelit veivät puhdin. Hikisestä kelistä huolimatta kaipasin jotain kevyttä iltapuuhaa pihalla tunnelmoidessani ja päätin kerätä…
Petunian kasvatus osa 3: Istutus
Tässä jatkoa petuniapostauksille (osa 1, osa 2). Ensimmäisessä osassa kylvin siemenet, toisessa koulin ja karaisin taimet. Kun taimet ovat tottuneet ulkoilmaan, eikä hallanvaaraa enää ole on istuttamisen aika. Mä asun kolmosvyöhykkeellä ja noudatan useimmiten sitä vanhaa ohjetta, että turvallinen aika taimien istuttamiselle on kesäkuun toisella viikolla. Siitä lähtien yöllä ei normaalisti pitäisi enää olla hallaa….
Syyshortensia Limelight
Blogiyhteistyöpostaus Huiskula Oy:n kanssa. Mä olen haaveillut hortensioista siitä asti, kun tänne muutettiin ja nyt on ensimmäiset istutettu! Sain Huiskulasta kolme ihanaa Limelight syyshortensiaa (Hydrangea paniculata Limelight). Pohdin pitkään niille sopivaa istutuspaikkaa ja lopulta täydellinen alue löytyi etupihalta, kun raivasin ensin kitukasvuisen pihlajanalun pois tieltä. Kantoa en saanut poistettua, mutta se jäi sopivasti piiloon hortensioiden…