Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Anopinkieltä ei turhaan suositella aina, kun joku etsii todella helppohoitoista huonekasvia. Mehikasvina se varastoi vettä lehtiinsä, eikä sen vuoksi ole heti hätää kärsimässä, jos kasteluväli hieman venyy. Liikakastelu onkin varmasti useimmiten syynä anopinkielen kupsahtamiseen, joten sitä kannattaa varoa. Mä kastelen anopinkieleni vasta sitten, kun pintamulta on kuivahtanut. Annan niille kerralla reilusti…
Avainsana: Huonekasvit
Lohikäärmepuun eli traakkipuun katkaisu ja juurruttaminen
Tein pari vuotta sitten postauksen lohikäärmepuustani (eli traakkipuusta), juttu löytyy täältä. Viime kesänä tuon samaisen puun lehdet hipoivat jo kattoa ja pari kaatumistakin ehti tapahtua. Rungot olivat kasvaneet melkein siksakkia ja suurten lehtien paino jakaantui epätasaisesti. Puu oli tietysti aina kurkotellut valoa kohti ja olin käännellyt ruukkua liian harvoin. Tuli siis katkaisun aika. Se kyllä…
Huonekasvini osa 5: Laikkuvehka Aglaonema Crete
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Jos kaipaat huonekasveja kodin varjoisampiin paikkoihin, on laikkuvehka oikea valinta. Mun kokemukseni mukaan laikkuvehkalle riittää hyvin pohjoisikkunalle tuleva valo. Suoraan auringonpaisteeseen sitä ei kannata laittaa, sillä sen lehdet saattavat palaa. Lehtien väri on kauneimmillaan hämärämmässä. Tämä laikkuvehka on nimeltään Aglaonema Crete. Se varret ovat hempeän vaaleanpunaiset ja lehtien keskustaa ja reunoja…
Timanttiananas
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Mun piti ensin hankkia värikkäitä leikkokukkia syyskotia piristämään, mutta sainkin Huiskulasta tämän näyttävän timattiananaksen tuomaan väriä olohuoneeseen. Sen upea kukinto saattaa kestää jopa useita kuukausia, joten siitä on toivottavasti iloa pitkälle talveen. Timanttiananaksia on saatavilla monissa räväköissä väreissä, mm. kirkkaan keltaisena ja oranssinpunaisena. Mä valitsin itselleni tämän hieman hillitymmän, mutta pirtsakan…
Huonekasvini osa 4: Pesäraunioinen
Tämä pesäraunioinen on nyt ollut mulla lähes vuoden ja oon ollut siihen niin tyytyväinen, että päätin omistaa sille postauksen. Sen paikka on takkahuoneen hämyisellä ikkunalaudalla, missä se on pärjännyt yllättävän hyvin. Ikkuna on pohjoiseen päin metsään, joten valoa tulee niukasti, varsinkin talvi-aikaan. Sen lisäksi paikka on lähellä takkaa, jota lämmitetään talvella päivittäin ja huoneilma on…
Huonekasvini osa 3: Kultaköynnös
Mulle on nyt on ehtinyt sen verran kokemusta kultaköynnöksistä karttua, että ajattelin jatkaa tätä postaussarjaa tällä aivan mahtavalla huonekasvilla. Olin kuullut kultaköynnöksen olevan helppohoitoinen ja vähäisemmässäkin valossa pärjäävä, mutta se pääsi silti yllättämään positiivisesti. Mulla on kolme kultaköynnöstä, limenvihreä ja kaksi tummanvihreää. Sain limenvihreän viime syksynä ja laitoin sen olohuoneen vitriinin päälle paikkaan, johon tulee…
Kevättä kimpussa ja uusi juoru
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Lähipäivinä on aurinko jo sen verran esiintynyt, että alkaa olla jo kevättä ilmassa. Mun puolesta saisi kyllä tulla lisää lunta vielä, jäi ilmeisesti paha vaje lauhasta viime talvesta. Toisaalta kevätpuuhat jo vähän houkuttelevat, lisääntyvä valon määrä energisoi ja herättelee tekemään piha- ja puutarhasuunnitelmia. Nyt kun istutusten ja luonnon puhkeamista kukkaan pitää…
Talven sulostuttajat
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Nyt kun joulunajan viimeinenkin amaryllis on vihdoin nuupahtanut, tuli tarve saada uusia kukkia kotia koristamaan. Sain Huiskulasta ihania leikkoja, joista sidoin kimpun olohuoneeseen ja suloisen esikon, joka sai kodin tammikuun synttärisankarin luota. Kun valitsin leikkokukkia otin värin ja ulkomuodon lisäksi huomioon myös sen, miten voimakkaasti ne tuoksuvat ja mahdollisesti allergisoivat. Tämä…
Huonekasvini osa 2: Kirjavalehtinen rönsylilja
Aloitin viime vuonna postaussarjan huonekasveistani siinä toivossa, että kokemuksistani saattaisi olla jollekin kasviharrastusta aloittelevalle hyötyä. Ensimmäisessä osassa esittelin traakkipuuni (juttu täällä), nyt on rönsyliljojen vuoro astua parrasvaloihin. Painotan taas heti alkuun, että kirjoitan omista kokemuksistani, mitkä saattavat olla ristiriidassa muualta löytyvän tiedon kanssa. Kuten kaikissa asioissa, niin tässäkin, kehotan keräämään tietoa useammasta lähteestä. Ei siis…
Olohuoneen uudet tulokkaat: kultaköynnös, herttaköynnösvehka ja paunikko
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa Vihdoin ja viimein löysin sopivat hyllyt olohuoneen seinälle paikkaan, joka on huutanut täytettä muutosta lähtien. Ensin etsin siihen valokuvakehyksiä, mutten löytänyt sopivia. Sitten ajattelin ripustaa siihen seinäamppelin tai kaksi, mutta eipä löytynyt niitäkään. Miten voikin olla mahdotonta löytää musta kevyehkö ei-moderni amppeli? Pari kuukautta sitten päätin luovuttaa amppelien metsästyksen ja alkaa…