Kesäkukat parvekkeelle

Petunioita tietenkin, kuinkas muutenkaan! Mä kyllä oikeasti annoin tänä vuonna muillekin kesäkukille mahdollisuuden. Kaavailin ensi alkuun parvekkeelle begonioita tai huovinkukkia jollain rönsyilevillä lisukkeilla. Lumihiutaleet olisivat olleet ihania, mutta pelkään paikan olevan niille liian paahteinen. Pyörittelin vaihtoehtoja mielessäni, kunnes näin nämä petuniat lähipuutarhalla ja se oli taas siinä sitten. Petunioihin voi luottaa. Jos näkee kasvattamisen vaivan tai laittaa rahaa valmiisiin taimiin, haluaa olla varma, että saa kukkaisiloa koko kesäksi. Tälle parvekkeelle paistaa aurinko lähes koko päivän ja tiedän, että petuniat kestävät hyvin paahdettakin. Se on todellakin varma kukkija.

Jos olet täällä blogissa aiempina vuosina vieraillut, olet ehkä törmännyt mun postauksiini petunioiden kasvattamisesta itse siemenistä. (Linkit tämän jutun lopussa.) Olen tainnut kuutena vuonna kasvattaa petuniat itse, mutta Huldan tulon jälkeen se on jäänyt. Viime vuoden kevät oli niin hektinen, kun Hulda oli pikkupentu, että multa jäi kesäkukat kokonaan. Eikä se oikein edes ehtinyt harmittaa. Olin vain tyytyväinen, ettei siinä tilanteessa tarvinnut hoitaa kastelua joka ilta. Tänä vuonna aikaa on kukkaintresseillekin jo hieman enemmän ja nyt todellakin kaipasin kesäkukkia!

Ostin petuniat siis valmiina taimina viime viikolla ja nyt ne ovat kaunistuttamassa parveketta kahdeksan laatikon voimalla. Voi että ne ovat niin kauniita!

Nämä petuniat ovat väriltään hyvin samankaltaisia kuin itse kasvattamani Tidal Wave Cherry -petuniat, mutta näillä on keltainen keskusta, mikä loistaa kauniisti. Auringon paistaessa näyttää siltä kuin petunioissa olisi lämmintä valoa hehkuva lamppu keskellä.

Mulla ei ole ollut näitä petunioita koskaan aiemmin, joten nähtäväksi jää, millainen niiden kasvutapa on. Kiva olisi, jos vähän rönsyilisivät laatikoistaan, mutta ihania värintuojia ovat pystykasvuisinakin.

Jos haluat selailla aiempia petuniapostauksia, niin täältä löytyy:

Petunian kasvatus osa 1: Tarvitaanko kylvömultaa?

Petunian kasvatus osa 2: Kouliminen ja karaisu

Petunian kasvatus osa 3: Istutus

Petunian kasvatus osa 4: Nauti kukkaloistosta

Siemenistä kasvatetut petuniat parhaimmillaan

Kauneimmat petuniat

Petuniapohdintaa – kumpi punainen?

Petuniapettymyksestä alkusyksyn iloon

Petuniat kukkivat edelleen!

Petuniat ja pelargonit

Petunioita ja roskalavalöytöjä

Petunioita ja pesänrakentajia

Värikästä alkukesää!🌺

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

Jätä kommentti