Yrttilaatikoita ja kehäkukkaketo

Kaupallinen yhteistyö Viherviisikko Oy:n kanssa. Oli niin ihanaa, kun tukalan hellejakson jälkeen tuli viileämpää ja sateestakin tykkään, mutta yrttini ovat kärsineet rankkasateista hieman. Säätiedot lupailevat nyt onneksi poutaa, joten eivätköhän ne piristy ja toivottavasti lähtevät hyvään kasvuunkin. Varsinkin pikkuruisille basilikan taimille toivon reipasta kasvupyrähdystä, jotta satoakin tänä vuonna tulisi. Kylvin basilikan siemenet keväällä lähestulkoon ajoissa,…

Petunioita ja pesänrakentajia

Yhtäkkiä ollaan jo kunnolla kesässä! Onpas koettu äkkinäisiä sään muutoksia kevään aikana. Hypähdettiin toppahousuista suoraan aurinkotuoliin. Viikonloppuna ilma oli kosteampaa, viileämpää ja siten siitepölyvapaampaa. Juuri sopivaa istutuskeliä siis. Olen aloitellut parvekkeen petunioista. Niitä tulee kaiteelle kahdeksan parvekelaatikollista, yhteensä kuusitoista tainta. Tänä vuonna en viime vuoden tapaan kasvattanut petunioita itse siemenistä, vaan hankin valmiit taimet. (Juttua…

Kesäkukkia osa 4: Kukkea kesämalvikki

Voikohan komean kukkaloiston kasvattaminen helpompaa olla? Kesämalvikki Silver Cup sopii erinomaisesti laiskemmallekin viherpeukalolle. Siemenet kylvetään touko- kesäkuussa maahan tai ruukkuun aurinkoiselle paikalle. Kylvös pidetään kosteana ja reilun viikon kuluttua alkaa sirkkalehtiä putkahdella. Itse kylvin pussillisen siemeniä kahteen isohkoon ruukkuun. Ehkä hieman liian tiheään tuli kylvettyä, mutta hyvin pärjäsivät ja kukkivat todella runsaasti! Kesämalvikki Silver Cup…

Kevään esikasvatussuunnitelmia

Ihan vielä en aio siemeniä multaan laittaa, koska minulla ei ole kasvivaloja. Ilman lisävaloa pidemmän esikasvatuksen vaativia kasveja on hankala saada onnistumaan kunnolla. Valoa on täällä Suomessa tarjolla vielä niin vähän, ettei pelkästään sen avulla taida kovin tanakoita taimia saada kasvatetuksi. Kasvivalojen hankinta on ollut ohimennen harkinnassa, mutten usko hankkivani niitä tänä keväänä. Kodinhoitohuone, missä…

Kesäkukkia osa 3: Valloittavat petuniat

Tänä keväänä kasvatin petunioita siemenistä ensimmäistä kertaa. Hieman ristiriitaiset tunnelmat jäi. Lopputulos oli upea! Ja todellakin valloittava. En tiennyt, että yksi petunian taimi voi ottaa haltuunsa koko parvekelaatikon. Istutin seuraksi verbenoja ja kukontöyhtöjä (ensimmäistä kertaa niitäkin) ja sinne ne upposivat petunian suuren syleilyyn. Olisi pitänyt suunnitteluvaiheessa ottaa kasvien korkeuserot paremmin huomioon. Tarhapetunia Tidal Wave Cherry…

Kesäkukkia osa 2: Kelloköynnös, mainettaan helpompi kasvatti

Kelloköynnös oli yksi ensimmäisistä esikasvattamistani kesäkukista. Sen kasvattaminen osoittautui yllättävän helpoksi tehtäväksi, vaikka joillakin puutarhapalstoilla sitä pidettiinkin hieman haasteellisempana kasvatettavana. Heti alkuun on kylläkin huomautettava, että kelloköynnös kukkii aika myöhään kesällä/syksyllä (riippuen tietysti esikasvatusajasta ym.), eli jos kasvatat sitä nimenomaan kukkien takia, etkä esim. lähinnä näkösuojaksi, kannattaa taimien esikasvatus aloittaa ajoissa. Itse olen kylvänyt siemenet…

Kesäkukkia osa 1: Tuoksuherne, puutarhan villi kaunotar

Edellisestä puutarhapostauksestani on kulunut vuosia, mutta joka kevät olen jotakin esikasvattanut. Nyt, syksyn taas tullen, on hyvä aika arvioida onnistumisia ja epäonnistumisia. Ajattelin kirjoittaa kesäkukkapostaussarjan, toimii itselleni puutarhapäiväkirjana ja ehkä joku voi löytää vinkeistäni apuakin. Kysy ihmeessä, jos kaipailet lisäneuvoja! En todellakaan ole ammattilainen näissä jutuissa, mutta tässä omia kokemuksiani muutaman vuoden ajalta. Aloitetaan lempikesäkukastani…