Kevään kiire

Kylläpä nyt vihertää vauhdilla! Heti kun viimeisetkin jäät olivat vihdoin sulaneet, laittoi kevät kaasun pohjaan. Mä kävin ihailemassa sinivuokkoja heti, kun kukat olivat auenneet ja mun oli tarkoitus mennä kuvaamaan niitä sitten, kun kukinta on parhaimmillaan, mutta sehän päättyikin saman tien. En tiedä johtuiko kylmistä öistä vai mistä, että nyt vain hätäisesti näyttäytyivät. Valkovuokkoja näkyy…

Petunian kasvatus osa 1: Tarvitaanko kylvömultaa?

Niin kuin täällä blogissa aiemmin mainitsinkin, kasvatan petuniat tänä vuonna itse siemenistä. Olisin ostanut ne valmiina taimina, mutta kun haluamiani lajikkeita ei ollut lähialueella saatavilla, päätin kasvattaa ne itse. Kasvatin petunioita viimeksi kolme vuotta sitten ja koin sen hieman haasteelliseksi ilman kasvivaloja. Petuniat kasvoivat kuitenkin lopulta upeiksi, mutta kukkivat harmillisen myöhään. Kasvivaloja mulla ei ole…

Kymbidi (orkidea) leikkokukkana

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Ihan uskomattoman kaunis tämä kymbidi orkidea (Cymbidium) maljakossa. Tukevassa varressa on kaksitoista suurta kukkaa ja lisää on aukeamassa. Tämä on kyllä ehdottomasti näyttävin leikkokukka, mitä mulla on koskaan ollut. Kymbidi vaikuttaa säilyvän maljakossa todella hyvin. Se saapui mulle Huiskulasta viikko sitten, eikä minkäänlaisia kuihtumisen merkkejä näy, päinvastoin. Nuput aukeavat hiljalleen ja…

Tumma kahvikakku suklaakuorrutteella

Tämä kahvikakku on täyteläisen herkullinen ja todella helppo tehdä. Mehevä, eikä liian makea. Jos tykkäät todella makeista leivonnaisista ja vaniljan mausta, kannattaa vaniljasokerin määrä tuplata. Tumma kahvikakku 5 dl vehnäjauhoja 1 dl kaakaojauhetta (tummaa)3 dl sokeria1 tl vaniljasokeria½ tl suolaa1 tl ruokasoodaa150 g voita2 kananmunaa1,5 dl piimää1,5 dl maitoa Kuorrute 100 g tummaa suklaata½ dl…

Kesäkukkasuunnitelmia

Eipä uskoisi, että ollaan pian huhtikuun puolivälissä, kun ulos katsoo. Lunta on täällä vielä paksulti ja huomiselle on luvattu lisää. Mutta niin se vaan on, että kesäkukkasuunnitelmien aika on koittanut. Tai itse asiassa olen jo hieman myöhässä, mitä esikasvatukseen tulee. Mä laitan taas parvekkeelle kahdeksan laatikollista petunioita, yhteensä kuusitoista tainta. Tai se on ainakin toiveissa….

Keväiset kukka-asetelmat pääsiäiseksi

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Kevät on virallisesti täällä. Kellot on siirretty, lepän siitepöly ärsyttää nenää ja kevään valo osoittaa kodin pölypaikat armottomasti. Ajatukset hyppelehtii jo puutarhasuunnitelmissa, vaikka paksu lumipeitto nököttää vielä sitkeästi pihassa ja yöksi on luvattu kymmenisen astetta pakkasta. Lämpimämpiä kelejä ja pihan ensimmäisiä kukkijoita odotellessa on ihanaa saada keväistä tunnelmaa kotiin leikkokukkien myötä….

Kotivara – selviytymisen turvaaminen poikkeusoloissa

Suurin osa meistä varmasti tietää, että kotiin pitäisi varata ruokaa ja muita tarvikkeita poikkeustilanteita varten, mutta kuinka moni on oikeasti varautunut riittävästi? Kotivaran avulla tulisi pärjätä vähintään kolme vuorokautta. Mä ei ainakaan ollut asiaa ihan loppuun asti miettinyt. Kaapista on aina löytynyt jonkinlainen kotivara, muutamia säilykepurkkeja, kaurahiutaleita ym., mutta nyt vasta pohdin tarkemmin, mitä kaikkea…

Helppo puolukkainen vuokaleipä – ei vaivaamista

Taas on aika järjestellä keittiön kaapit kuntoon ja katsoa mitä kaikkea ne sisälleen piilottavat. Jauhoja löytyi monenlaisia, hiutaleita leseitä ym., joten tuli leivän teon aika. Vuokaleipien reseptejä on helppo muunnella sen mukaan, mitä kaapista milloinkin löytyy. Ja leipominen käy tosi helposti, ei tarvitse vaivata! Puolukat tuovat kivasti makua tällaiseen vuokaleipään, mutta ne voi totta kai…

Rustiikkisia sävyjä – kukka-asetelma pokaalimaljakkoon

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Mä löysin vihdoin mieleiseni pokaalimaljakon ja pitihän siihen heti päästä tekemään kukka-asetelmaa. Niin runsas ja rönsyilevä tästä asetelmasta tuli, ettei maljakkoa kylläkään pahemmin näy, mutta kokonaisuudesta tykkään tosi paljon! Mä tein tällä kertaa asetelman kukkasieneen, mikä ei ole se ihan paras vaihtoehto varsinkaan ekologisesti ajatellen. Asetelman voisi sienen asemesta tehdä pienisilmäisen…

Valentinuksen päivän leikkokukat

Huomenna Suomessa ja Virossa juhlitaan ystävänpäivää, muualla maailmassa päivä on omistettu lähinnä rakastavaisille. Vähän kyllä vaikuttaa siltä, että täällä meilläkin oltaisiin siirtymässä juhlistamaan romanttista rakkautta, vaikka ystävänpäivästä puhutaankin. Sosiaalinen media varmastikin vaikuttaa asiaan. Hieman epäselvä tilanne siis, mutta sehän sopii Valentinuksen päivään, kun ei siitäkään taida ihan selvyyttä olla, että kuka tämä juhlittu pyhimys on….