Ei loppua loppiaisena

Moni näyttää siivoavan joulun pois kotoaan hämmästyttävän aikaisin, jotkut heti tapaninpäivän jälkeen (tai jo sen aikana!) ja useimmat varmaankin tänään, loppiaisena. Meillä on täällä täysi joulu edelleen, tonttuineen ja palloineen. Joulu lähtee vasta 13. päivänä, Nuutin mukana. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.”, kuten vanha sananparsi sanoo. Tänäänhän on itämaan tietäjien Beetlehemiin…

Joulun taikaa

Kynttilän liekkien lepatusta, kinkun valvomista aamuyölle, neilikan tuoksua ja hätäistä lahjojen paketoimista. Mikä siinä onkin, että jouluaskareet päättyvät aina ristiin rastiin viipottamiseen niin unisena, että joutuu välillä miettimään mitä oikein olikaan tekemässä ja minne menemässä? Ehkä tämä jo perinteeksi tullut viime hetken vimmainen porhaltaminen onkin jotain, mikä pohjustaa minulle joulurauhan lempeän laskeutumisen juuri oikealla tavalla….

Suhteeni siniseen ja valkoiseen

Hiljennyn aina itsenäisyyspäivänä kuuntelemaan Finlandia-hymnin, niin tänäkin vuonna. Siinä samalla maailman menoa mietiskelin. Kaikenlaista on päässyt lähiaikoina Suomessakin tapahtumaan, mutta minun oma kiintymykseni ja kiinnittymiseni tähän maahan on päivän politiikan tavoittamattomissa, turvallisen etäällä kaikesta sotkuisuudesta ja eripurasta. Se on jossain paljon syvemmällä, sukupolvesta toiseen lipuvana kunnioituksena ja kiitollisuutena. Se on Suomen luonnossa. Metsän tuoksussa. Marraskuun…

Joulu, vihdoin!

Onhan sitä taas odotettu! Huusholli on ihan mullin mallin ja kaikenlaista projektia kesken, mutta joulu on enemmän kuin tervetullut kaikkine hörhelöineen, valoineen ja leipomuksineen. Minun oli tarkoitus aloittaa hössöttäminen jo marraskuun puolella, mutta mikä ihme siinä onkin, ettei sitä kuitenkaan tule tehtyä? Joku sanomaton sääntö mukamas kieltää jouluilun ennen joulukuuta. Olen kyllä sitä mieltä, että…