Siemenostosten aika! Ainakin esikasvatettavien. Suorakylvettävien osalta tulee varmasti kevään mittaan uusia ideoita mieleen, niin hankin ne vasta myöhemmin. Mutta nyt on siis aika lyödä esikasvatettavat lukkoon, jotta saan ne ensi kuussa multaan. Sen olen jo kantapään kautta oppinut, että siementilaukset eivät aina mene ihan putkeen, joten viime tippaan niitä ei kannata jättää.
Aloitan ostoslistan raapustamisen niistä, mitä on ihan pakko saada. Ensimmäisenä tulee mieleen tuoksuherneet, ne ovat lunastaneet pysyvän paikkansa mun listalla. Ne tarjoavat mulle täällä uudella pihamaalla haastettakin, mihin on tartuttava – taas. Edellisen kodin puutarhassa tuoksuherneet olivat varmoja kukkijoita. Niille oli paikka paahteisessa rinteessä, mihin aurinko porotti koko päivän ja kukkia tuli ihan valtavasti. Tämän talon suojaisammassa pihapiirissä vastaavaa kasvupaikkaa ei ainakaan tällä hetkellä ole. Viime vuonna luulin löytäneeni taimille tarpeeksi aurinkoisen paikan, mutta valoa ei sittenkään ollut riittävästi ja kukinta jäi hyvin vaisuksi. Olen mainostanut tuoksuhernettä helppona kasvatettavana ja sitä se mun mielestä on edelleenkin, mutta kasvupaikan pitää olla todella aurinkoinen. Niitä ei paahde haittaa, päinvastoin, kunhan saavat tarpeeksi vettä.


Mä olen niin tapojeni orja, että on varmaan taas pakko tilata vaaleanpunaista lajiketta Royal Rose. Ja onhan sen kukat tosi kauniita, kookkaitakin. Muista Lord Nelson-merkin siemenistä olen kasvattanut myös Fire and Ice-lajiketta ja sekoituksia Bijou Mix, Old Spice Mix ja Royal Mix. Johnsons-merkkisistä olen kasvattanut ainakin Old Fashioned Mix-sekoitusta. Ja paria muutakin. En saa kaikista vanhoista kuiteista selvää, mitä ovat olleet, mutta monenlaista on siis kokeiltu ja paljon on kokeilematta! Lajikkeita ja sekoituksia on vaikka kuinka, lukemattomissa eri väreissä ja väriyhdistelmissä. Kaikkea muuta löytyy, paitsi keltaista.

Tuoksuherneet voi hyvin myös suorakylvää ja varmaan osan suorakylvän tänäkin vuonna, mutta ajattelin nyt esikasvattaakin. Viime vuonna kylvin esikasvatettavat huhtikuun puolivälin jälkeen ja suorakylvetyt ottivat ne nopeasti kasvussa kiinni. Mietinkin, että onko esikasvatuksessa tuoksuherneen osalta järkeä, kun hyöty oli niin pieni. Tarkoitus on saada kylvöt tehtyä hieman aikaisemmin kuin viime vuonna ja siten kukintaa aikaistettua. Mulla ei ole kasvivaloja, joten mun ei kannata kylvää siemeniä kovin aikaisin. Liian vähällä valolla taimista tulee venähtäneitä ja honteloita. Mutta laitan tuoksuherneet nyt ihan parhaalle kasvupaikalle ja koulin sekä lannoitan ajoissa. (Lisää juttua tuoksuherneestä täällä.)
Toinen mitä haluaisin parin vuoden tauon jälkeen kasvattaa, on kelloköynnös. Moni kylvää kelloköynnöksen siemenet jo maaliskuun puolella varmistaakseen niiden kukkimisen. Jos niille on tarjota tarpeeksi valoa ja tilaa, niin miksipä ei. Suuret taimet tarvitsevat myös tukea. Mä olen aina kylvänyt kelloköynnöksen siemenet vasta huhtikuun loppupuolella, koska ne kasvavat hurjaa vauhtia ja ovat melkein poikkeuksetta ehtineet silti kukkia. Kokisin suuremmat taimet myös hankaliksi käsitellä.
Olen kasvattanut ainoastaan violettikukkaista lajiketta ja sitä olen ajatellut ostaa myös tänä vuonna. Ainoa kysymysmerkki kelloköynnöksen osalta on sen kasvupaikka tässä pihassa. Edellisen kodin pihalla kasvatin sitä aidalla, missä sillä oli tilaa kiipeillä ja se toimi myös hyvänä näkösuojana. Täällä ei ole tällä hetkellä aitaa, eikä tarvetta näkösuojallekaan. Mulla on muutamia kehikoita, mutta niitä vasten ajattelin kasvattaa tuoksuherneet. Kelloköynnös on mulla kasvanut talon katolle asti ja nuo vanhat kehikot ovat niille hieman liian matalia. Varsia voi kyllä taivutella varovasti, jolloin matalampikin kehikko käy. Mutta, jotta ne pääsisivät rönsyilemään ihan vapaasti, tarvitsisi mun keksiä niille joku muu kasvupaikka. (Lisää juttua kelloköynnöksestä täällä.)
Kolmantena pakollisena ovat värinokkoset. Olen niitä parina vuonna kasvattanut ja ovat osoittautuneet suht helpoiksi kasvateiksi. Taimet ovat hyvin hentoja alkuvaiheessa, joten kastellakin pitää varovasti. Jos suihkepullon suihke on kovin voimakas vie se pikkutaimet mennessään. Mutta kun vauhtiin pääsevät, kasvavat todella nopeasti. Olen huomannut, että värinokkosen siemeniä ei ole ollut kovin hyvin tarjolla. Niitä on olemassa vaikka minkä värisenä, mutta siemenvalikoima on monessa paikassa ollut hyvin suppea. Haluaisin kasvattaa jotakin viinin/aniliininpunaisista lajiketta (esim. Roalty). Olen kasvattanut aiemmin Rainbow Mix-värinokkosia, enkä ole ollut niihin tyytyväinen. Olen saanut lähinnä kokovihreitä taimia, en sellaista väri-ilotulitusta kuin pussin kuva lupaa. Niitä en siis aio enää ostaa. (Lisää juttua värinokkosesta täällä.)





Mun pitää nyt olla maltillinen esikasvatettavien siementen ostamisen kanssa. Sanon niin itselleni joka vuosi, mutta nyt koitan ihan oikeasti hillitä. Täällä on keväällä niin paljon kaikenlaista pihahommaa tiedossa, että taimista huolehtimiselle jää vähemmän aikaa. Kunpa nyt kerrankin kuuntelisin järkeni ääntä! Luulenpa, että moni näihin kasvatushommiin hurahtanut tietää, miten helposti se järki meinaa unohtua jonnekin tosi kauas, kun alkaa kukkakatalogeja selailemaan.
Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Luulisin, että jos yrittäisin kasvattaa taimia, minusta olisi tehty ilmoitus taimienrääkkäyksestä 😂 Muuten, tiedätkö yhtään, mitä kuuluu tehdä sipulikukkien sipuleille sen jälkeen, kun ne ovat lopettaneet kukintaa?
TykkääLiked by 1 henkilö
😀 Taimien kasvatuksessa tulee aina välillä epäonnistumisia, mulle ainakin. Mutta niistä voi oppia ja kivaa, että on haastettakin 🙂
Kun sipulikukat alkaa nuupahtaa, niin siirrä ruukkuineen kuivaan paikkaan. Älä leikkaa lehtiä pois, sipulit keräävät niiden kautta energiaa, jotta jaksavat kukkia uudelleen. Vasta kun ovat ihan kuivuneet ja ruskistuneet, leikkaa ne pois ja poista sipulit ruukuista. Etsi pihalta aurinkoinen paikka, kaiva kuopat, laita sipulit maahan ja vähän multaa päälle 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Pitää käydä pihalla kohta puoli 🏝
TykkääLiked by 1 henkilö
Mulla on edelleen niitä narsisseja ja hyasintteja ruukuissa (https://viaperasperaadastra.com/2021/02/06/kevaan-odotusta-iloa-sisakukista/)
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, kävin taas ihaileen sun kukkia, on tosi nättejä! Niin keväisiä 🙂
TykkääTykkää
Ihanaa kun ihminen selvästi nauttii siitä mitä tekee! Sellainen fiilis tulee usein kun luen sun postauksia. Ostin muuten itsekkin hieman kukkien siemeniä. Ei mitään hajua mitä kukkia, mutta nättejä olivat ainakin kuvassa:) Lisäksi en oli ihan varma onko nyt hyvä etki istuttaa niitä, mutta kokeilen kuitenkin! Tulen sitten tänne kertomaan miten kävi:)
https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, tule ihmeessä kertomaan kuinka onnistu! 🙂 Voi hyvinkin olla jo oikea hetki kylvää, kun oot siellä lämpimämmässä ilmastossa. Täällä vielä hanki ja lisää lunta tuli tänään… Ja joo, kyllä kukkien kasvattelu vaan on kivaa hommaa, nautin todella! 🙂
TykkääTykkää
Onko värinokkonen syötävä nokkonen? Kiinnostaisi tästä puolesta kuulla lisää! =)
TykkääLiked by 1 henkilö
Vähän ristiriitaista tietoa sen myrkyllisyydestä löytyy. Ilmeisesti se on ainakin jossain määrin myrkyllinen niin ihmisille kuin eläimillekin eli tavallisen nokkosen tapaan sitä ei kannata syödä 🙂
TykkääTykkää
Hallitapa itsekin kukkien kasvatus noin hyvin. En ole varsinaisesti mikään viherpeukalo, muutaman kuukauden säilyneet kukat pisimmillään. 😅
TykkääLiked by 1 henkilö
On kyllä tarjolla hyvin helppohoitoisiakin, ehket ole vielä löytänyt sulle sopivia 🙂
TykkääTykkää