Blogiyhteistyöpostaus Huiskula Oy:n kanssa.
Mä olen haaveillut hortensioista siitä asti, kun tänne muutettiin ja nyt on ensimmäiset istutettu!

Sain Huiskulasta kolme ihanaa Limelight syyshortensiaa (Hydrangea paniculata Limelight). Pohdin pitkään niille sopivaa istutuspaikkaa ja lopulta täydellinen alue löytyi etupihalta, kun raivasin ensin kitukasvuisen pihlajanalun pois tieltä. Kantoa en saanut poistettua, mutta se jäi sopivasti piiloon hortensioiden keskelle.

Syyshortensiat tarvitsevat aurinkoisen tai puolivarjoisen kasvupaikan ja mä toivon, että tuo paikka olisi just hyvä. Puut varjostavat pitkin päivää sen verran, ettei aurinko koko ajan porota, mutta valoa tulee silti reilusti. Maan olisi hyvä olla hapan ja kostea. Oletan, että nekin kriteerit täyttyvät aika hyvin. Happamuutta pitäisi ainakin olla riittävästi, kun vieressä kasvaa happamasta maaperästä tykkäävää mustikkaa.

Tämä hortensia kukkii saman vuoden versoilla, joten sitä voi keväisin leikata, jos haluaa sen pysyvän matalampana. Korkeutta sille voi tulla parikin metriä. Istutusvälin olisi hyvä olla vähintään puoli metriä, metriäkin suositellaan.

Syyshortensia Limelight kukkii loppukesästä pakkasiin asti. En malta odottaa, että näen nämä täydessä kukassa! Kukat ovat aluksi kermanvalkoisia, mutta niiden väri saattaa syksyn mittaan muuttua punertavammaksi. Nyt on jo vähän pinkkiä näkyvissä terälehtien reunoilla.

Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Aivan ihania kukintoja! Toivottavasti pääset nauttimaan niistä pitkään syksyyn.
TykkääLiked by 1 henkilö
Sitä mäkin toivon! Saa nähdä miten ne kotiutuu kasvupaikkaansa. Nyt ainakin näyttää hyvältä!:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Suyshortensiat on kyllä upeita. Tällä Limelightilla on kiva väritys kukissaan 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo mäkin tykkään tosi paljon. Kunpa kukkisivat pitkälle syksyyn:)
TykkääTykkää
Hortensiat ovat aivan ihania pensaita! Ja niitä löytyy nykyään vaikka kuinka montaa lajikettakin!
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin on ihania! Ja nythän mun oliskin saatava näitä lisää. Esim. Sundae Fraise olis upea💗
TykkääTykkää
Kaunis kukka. En ole aikaisemmin edes ajatellut, että tykkäisin hortensiasta. Mutta näköjään se miellyttää sittenkin silmääni.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hortensioita on paljon erilaisia, kannattaa tutustua:)
TykkääTykkää