Joulunajan tunnelmia

Joulunpyhät meni ihan hirveän nopeasti! Tänä vuonna kun ei saatu yhtään ylimääräistä pyhäpäivää, tuli paluu arkeen liian äkkiä. Joulun tunnelmaa pidetään täällä kuitenkin yllä loppiaiseen asti tai ehkä Nuutinpäivään. Voi olla, että tontut, olkipukit ja kuusi siirtyvät loppiaisena varastoon, mutta loput koristeet jäävät odottamaan sitä ”pahaa Nuuttia”, joka vie joulun.

Mä aloin koristella kotia joulua varten jo hyvissä ajoin ja kuusenkin kokosin aikaisemmin kuin yleensä. Koristelun aikaistaminen osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Oli mukavaa, kun sain keskittyä kokkailuun ja leipomiseen, kun koti oli muuten siivousta vaille valmis. En mä nytkään kauhean aikaisin koristelua aloitellut, kuun alussa taisin laittaa havukranssit oviin ja siitä se sitten pikku hiljaa eteni niin, että paria viikkoa ennen joulua oli lähes kaikki koristelut tehty. Mä olen aiemmin ajatellut, että ainakin kuusen koristelu pitäisi tehdä vasta paria päivää ennen joulua, jotta tunnelma tavallaan kohoaisi pyhien ajaksi. Nyt huomasin, ettei se ole ollenkaan tarpeellista. Koristeiden tuomasta tunnelmasta on kiva nauttia koko kuukauden ajan ja ihan yhtä juhlavalta tuntui jouluaaton saapuminen silti.

Oli niin ihanaa, kun aatonaattona satoi lunta ja maisema on siitä lähtien ollut satumaisen kaunis. Lunta tuli riittämiin jo aiemmin, mutta vesikeli vei upean talvimaiseman mennessään. Mä vähän harmittelin asiaa ja olin niin onnellinen, kun lumisade tuli kuin tilauksesta juuri sopivalla hetkellä. Meillä näkyy jokaisesta ikkunasta paljon puita, joten lumisen maiseman tunnelma tulee myös sisätiloihin, varsinkin olohuoneeseen.

Valoketjuja on aseteltu parvekkeelle ja ympäri pihaa valoa ja tunnelmaa tuomaan. Niiden sähkönkulutus ei onneksi ole ihan kauheaa. Kaikissa on LED-lamput ja ne on ohjelmoitu menemään pois päältä, kun sähkö on todella kallista. Mikäli sähkön hintaraja ei ylity, menevät ne päälle hämärän tullen ja sammuvat yöllä. Meillä on täällä tehty vaikka minkälaisia ohjelmointeja, jotta sähkönkulutus pysyisi aisoissa. Niistä voisi tehdä ihan erillisen blogipostauksen.

Takapihan kuusi oli ihan pikkuinen, kun muutettiin tänne. Nyt ei enää saada valoja latvaan asti ilman apuvälineitä. Se kasvaa vanhassa lasten hiekkalaatikossa. Ensin ajattelin, että siirrän sen pois muualle kasvamaan, mutta siihenhän se jäi. Muuton jälkeen oli niin paljon kaikenlaista hommaa ja sitten asia unohtui. Luulisi, ettei paikka olisi sille ihanteellinen, mutta se on kasvanut ihan hirveää vauhtia! Ei sitä enää mihinkään siirretä. Siinä se saa nyt takapihan joulukuusena loistaa omassa laatikossaan.

Mulle nämä pihan valoketjut ovat niin tärkeitä talvikaudella, että säästän mieluummin jostain muusta, jos vain mahdollista. On niin ihanan tunnelmallista, kun tulee kotiin. Ja mä vietän muutenkin pihalla paljon aikaa. Kärrään puita liiteriltä, lumihommissa jne. Ja sitten vain olen ja ihastelen.

Säästämisestä puheen ollen, meillä ei lahjoihin ole koskaan törsäilty. Kaikki saavat jotakin pientä, mutta lahjat ovat sivuseikka meidän joulussa. Enemmän merkitsevät yhdessäolo, tunnelma ja tarjoilut. Tarjoilujenkaan suhteen ei panosteta mihinkään kalliisiin valmisjuttuihin, vaan lähes kaikki ruuat ja leipomukset tehdään itse. Kalatarjoiluista vastasi mieheni täti, mikä oli tosi kiva juttu, kun mä olen allergisena treenannut kalajuttujen valmistamista niin vähän. Ja muillakin juhlijoilla oli tuomisia mukanaan. Tarpeeksi ainakin oli kaikkea, kun riittää vieläkin!

Rauhaisaa joulunajan jatkoa! Sitä eniten kaikille toivon❤️

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

4 Comments Lisää omasi

  1. Nadine G sanoo:

    Valoja pitää olla! Jouluvalot kuuluvat jouluun! Pakko sen ilon itselleen suoda, muuten sitä pimeyttä on tosi vaikeaa kestää. Sähkölasku kyllä hirvittää, mutta eihän LEDit juuri mitään kuluttaa, jos vertaa vaikka silitysrautaan tai uuniin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Samaa mieltä! Ollaan laskeskeltu, ettei noi koristevalot tosiaan paljoa kuluta 🙂 Meillä on pörssisähkö, niin esim. saunan kiukaan ja uunin käyttö koitetaan ajoittaa niin, ettei hinta ole huipussaan.

      Tykkää

  2. Teidän kodissa on todella kaunis jouluasu. 🤩 Ja valoja saa ja pitää olla pimeää vuodenaikaa piristämässä.

    Onneksi saatiin valkea joulu, se tuo niin paljon tunnelmaa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon!❤️ Joo, valoja kyllä täällä tarvitaan. Meidän piha olis tosi pimeä ilman noita valoketjuja ja tuo ne niin paljon tunnelmaakin.
      Onneks tuli taas lunta ja saatiin valoa pimeyteen ja ihana talvimaisema takaisin 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s