Ruskan hehkua pihamaalla

Upea lokakuu on täällä taas ja ollaan päästy nauttimaan ihan erityisen kauniista ruskasta. Puita ja pensaita on siis tullut ihailtua pitkään ja hartaasti sekä kuvia napsittua valtava määrä.

Suureksi ilokseni meidän pihasta löytyy useita lehtipuulajeja ja istutettuja koristepensaitakin muutamia. Kaikkia en ole vielä edes tunnistanut ja tänä syksynä löysin tontilta uusiakin lajeja, kaksi lehtikuusta ja pienen tammen kuusten kätköistä. Eniten tontilla kasvaa rauduskoivuja, hieskoivuja ja vaahteroita. Koivut ovat ihania ja kuuluvat suomalaiseen pihaan, mutta metsävaahtera on ollut aina mun suosikkini upean syysvärinsä vuoksi. Olin haaveillut pihasta, jossa kasvaisi vaahteroita ja olin niin innoissani, kun tulin tänne ensimmäistä kertaa syksyn pimeydessä ja heti pihatien päässä huomasin jaloissani kahisevan vaahteran lehtiä.

Metsävaahteran syysväriä.

Pihan suurimman metsävaahteran syyshehkua voi ihastella keittiön, vierashuoneen ja salihuoneen ikkunoista. Ruska-aikaan iltapäivän aurinko vieläpä paistaa niin, että vaahteranlehtien lämpimän oranssi sävy heijastuu keittiöön.

Näkymää keittiön ikkunasta.

Tämä isoin metsävaahtera kärsi viime vuonna tervatäplätaudista ja varmaan osittain sen vuoksi se ei silloin ihan yltänyt parhaaseen ruskaloistoonsa. Tauti ilmenee mustina täplinä lehdissä ja leviää niissä talvehtivien itiöiden avulla. Taudin voi karkottaa haravoimalla lehdet maasta, torjunta-aineet eivät siihen ymmärtääkseni tehoa. Tauti on vaahteroissa yleinen eikä onneksi vaaranna puun hyvinvointia. Taisi lehdissä tänäkin vuonna vielä muutamia täpliä näkyä, joten pitää kerätä lehdet taas huolellisesti pois.

Koivuja tontilla kasvaa runsaasti ja varsinkin etupiha on rauduskoivujen aluetta. Tänä syksynä niissäkin oli poikeuksellisen näyttävä ruskaväri. Keltaiset lehdet hohtivat ilta-auringossa kuin kultahiput. Viime vuonna ruska ei koivujenkaan osalta ollut ihan näin kaunis. Syysväri jäi vaillinaiseksi ja lehdet muuttuivat ruskeiksi nopeammin, olosuhteet ovat nyt olleet selkeästi suotuisammat.

Etupihan rauduskoivuja.

Yksi tunnistamattomista puista löytyy takapihalta. Se kukkii runsaasti valkoisin kukin keväällä ja teki nyt ensi kertaa marjoja. Kirsikoilta ne näyttävät, mutten uskalla vielä maistaa, kun en ole asiasta ihan varma. Pitää tehdä vielä tutkimustyötä ennen kuin aletaan popsimaan. Marjat ovat niin herkullisen näköisiä, että oli suuri houkutus kerätä niitä edes koristeeksi kakkujen päälle.

Jonkin sortin kirsikkapuu.

Tunnistamattomia pensaita pihalla kasvaa myös, tässä yksi niistä. Jonkinlainen kanukka se varmastikin on, mutta tarkempaa tietoa mulla ei vielä ole. Sen lehdet muuttuvat syksyllä viininpunaisiksi ja pensas täyttyy valkoisista marjoista. Suuret tertut näyttävät upeilta syvän sävyisiä lehtiä vasten. Korallikanukaksi sitä olen epäillyt, mutta sen oksat eivät mielestäni näytä ihan niin kirkkaanpunaisilta kuin korallikanukan.

Kanukaksi epäilen, lajike etsinnässä.

Tontin edelliset asukkaat ovat istuttaneet pihamalle useita eri angervolajikkeita. Löytyy ainakin keijuangervoa, tummaruusuangervoa, norjanangervoa, idänvirpiangervoa ja isotöyhtöangervoa. Varsinkin keijuangervojen syysväri on ollut tänä vuonna upean kirjava.

Keijuangervo.

Idänvirpiangervo on värjäytynyt ruska-aikaan aiemmin keltaiseksi, mutta nyt myös siinä näkyy punaisia lehtiä

Idänvirpiangervo.

Kallionauhus tarjoaa runsaasti kauneutta syksyyn. Se kukkii loppukesästä syksyn puolelle kirkkaan okrankeltaisin kukin ja syksyn kunnolla koittaessa sen tummanvihreät lehdet muuttuvat viininpunaisiksi.

Kallionauhus.
Kun kallionauhukset kukat ovat kukkineet, on lehtien vuoro loistaa.

On tämä lokakuu niin ihanaa aikaa! (Viime vuoden hehkutus, Oodi lokakuulle, löytyy täältä). Leiskuvat värit, raikas ilma, sateen ropina ja koti syystunnelmaa täynnä. Nautin, todella🧡

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

18 Comments Lisää omasi

  1. Lohkare sanoo:

    Onneksi syksy on myös hetken kaunis. Muuten tuo alkaa käymään raskaaksi pimeyden takia.

    No, kyllä se kesä vielä tulee takaisin, kunhan vähän odotellaan 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Niinhän se menee 🙂 Mä kyllä tykkään pimeyden tunnelmallisuudesta, paljon kynttilöitä jne. 🙂

      Tykkää

  2. Melissa Laitakari sanoo:

    Tänä vuonna on ruska ollut todella kaunis. Syksykin on ollut kaunis.
    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    Liked by 1 henkilö

    1. On! Harmi vaan kun tänne tuli niin kova myräkkä, että lehdet lähti puista vauhdilla. Olis ollu niin kiva nauttia ruskasta pidempään💛

      Tykkää

  3. Nadine G sanoo:

    Ruska on aivan upea aika pohjolassa, mutta harmittavaiseen lyhyt. Syksy voi olla myös hyvin erilainen, mutta silti aika ikään kuin hidastuu silloin (https://viaperasperaadastra.com/2020/11/24/etelan-syksy/).
    Onneksi kohta on Halloween 🙂
    Valoisaa syksyn jatkoa!

    Liked by 1 henkilö

    1. Just Instagramissa harmittelin ruska-ajan lyhyyttä. Onneks kaikki lehdet ei tipu kerralla, täällä on vielä koristepensaissa väriä 🍂

      Kiitos linkistä, käyn lukaseen 🙂 Ja kiitos samoin, valoisaa syksyn jatkoa!💛

      Tykkää

  4. Nadine G sanoo:

    Ai niin, tuo punainen marja on mitä todennäköisemmin hapankirsikka, paitsi villiintynyt sellainen. Jos sen leikata ja hoitaa, niin se voisi tuottaa aika tavalla marjoja.

    Liked by 1 henkilö

    1. Niinpä vois ollakin! Kiitos paljon tiedosta! 🙂 Täytyykin ottaa selville, miten sitä tulis hoitaa, niin voitais saada satoa🍒

      Tykkää

  5. Suomen syksy on ihanaa aikaa. Täälläkin alkaa olemaan jo syksy, mutta ruskaa täällä ei kyllä ole siitäkään huolimatta. Koitin muuten eräs päivä kertoa Suomen syksystä eräälle ystävälleni ja kävi ilmi, että sanalle ruska ei ole englannin kielistä vastinetta!

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    Liked by 1 henkilö

    1. Tajusin viime vuonna saman!

      On kyllä ihanaa aikaa, saisi vaan kauemmin kestää!🧡

      Tykkää

  6. Suvi sanoo:

    Ruska-aika on syksyn paras osuus, kauniita kuvia 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon! 🙂

      Tykkää

  7. jonna sanoo:

    Syksy on lempivuodenaikani ❤ Väri ulkona tuo mieleen myös sävyä! Opin myös vasta tänä vuonna noista vahteran lehtiin tulevista täplist!

    Liked by 1 henkilö

    1. Mun lempivuodenaikani myös🧡 Niin ihanan tunnelmallista! Mä ehdin jo huolestua meidän vaahteroista, mutta onneks tauti ei vahingoita puita, lehdissä vaan näkyy 🙂 Siitä tulikin mieleeni, että pitää muistaa haravoida pudonneet lehdet pois ennen kun tulee kunnolla lunta. Se on ainoa tapa päästä taudista eroon.

      Tykkää

  8. pioni sanoo:

    Tämän syksyn ruska oli todella kaunis, myös punaista näkyi normaalia enemmän. Harmi tosiaan, että ruska-aika on niin lyhyt, sitä voisi katsella ihan hyvin vaikka jouluun asti:)

    Liked by 1 henkilö

    1. Niin voiskin!🧡 Joo, punasta on ollut enemmän ja angervot on olleet upean kirjavia! Idänvirpiangervossa on vieläkin lehtiä, muista jo lähes kaikki tippuneet🍂

      Tykkää

  9. Eila sanoo:

    Rakastan syksyä myöskin, ja kuvat olivat todella ihania – varsinkin lähikuvat!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon!🧡

      Tykkää

Jätä kommentti amalianmaailma Peruuta vastaus