Peruna on mun ravintoni kulmakivi, joten on kummallista etten ole sen kasvattamista ennen kokeillut. Nytkin tilanne tuli ihan suunnittelematta eteen, kun siivosin kesällä keittiötä ja löysin kaapin perukoille unohtuneen perunapussin. Perunat itivät jo ja osa niistä oli pehmeähköjä, joten eivät olleet enää parhaassa syömäkunnossa. Siinä miettiessäni niiden kohtaloa, mieleeni juolahti ajatus kasvatuskokeilusta. Mulla oli vielä yksi pieni lavakaulus tyhjänä ja multaa jäljellä, joten ajattelin, että miksipäs ei. Lavakaulus on vain noin 20 cm korkea, joten epäilin sen olevan liian matala perunoille, mutta päätin silti kokeilla.

Idätin perunat lounaaseen päin olevalla parvekkeella, jonne aurinko porottaa kuumasti. Kun idut olivat vihreitä ja tanakoiksi kasvaneita, istutin perunat lavakaulukseen. Taisin tehdä sen kesäkuun puolenvälin jälkeen eli aika myöhäiselle meni.
Multaan päästyään taimet kasvoivat hurjaa vauhtia ja kukkivat valkoisin kukin elokuussa.

Perunalajikkeesta en ole ihan varma, harmi kun en muistanut pussista katsoa. Joka tapauksessa jauhoisia perunoita olivat ja luulen, että lajike oli Afra. Sitä ostamani jauhoiset perunat ovat useimmiten olleet. Myös ulkonäöllisesti sopisivat olemaan Afraa.

Kesä oli niin kuuma ja kuiva, että perunoillekin piti kantaa reilusti vettä. Välillä sekoitin kasteluveteen kastelulannoitetta, mikä sopii kaikille puutarhan kasveille. Nyt kun jälkeenpäin olen ottanut asiasta hieman paremmin selvää, olisi perunalle kannattanut ehkä antaa juuri sille tarkoitettua lannoitetta tai juureslannoitetta. Mutta satoa kuitenkin tuli! Kävin nyt viikonloppuna (8.10.) nostamassa perunat ja olin yllättynyt. Niin paljon hyvännäköisiä perunoita niin pienestä lavakauluksesta! Vaikka niillä oli aika vähän multaa, vain parissa perunassa oli hieman vihreää. Peruna vihertyy saadessaan valoa ja siihen muodostuu myrkkyjä, glykoalkaloideja. Myrkyt ovat terveydelle haitallisia, eikä vihertyneitä perunoita pidä syödä. Se ei ymmärtääkseni riitä, että vihreän kohdan ottaa pois, vaan koko peruna on syömäkelvoton.

Eihän näin pienestä lavakauluksesta kauheasti satoa tule, mutta kyllä näistä muutamat muusit saa tehtyä. Ja sehän maistuu mulle, perunoiden suurkuluttajalle!

Nyt kun tämä kasvatuskokeilu onnistui näin hyvin, niin aloin heti tehdä suurempia suunnitelmia. Lisää lavakauluksia perunoille tai ehkä ihan kunnon perunamaa ensi vuodelle? Hyvä kellarikin pihasta löytyy, minne mahtusi suurempikin sato. Nälkä kasvaa syödessä!

Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Mua yllätti, että perunat alkoi kukkimaan vasta elokuussa ja nostit ne pois lokakuussa 🤔. Viime kerran kun olen itse perunoita kasvattanut, ne kukkivat toukokuussa ja kesäkuussa oli jo valmiina syötäväksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
Mä istutin perunat vasta kesäkuun puolenvälin jälkeen, siksi kukkivat myöhemmin. Sää vaikuttaa ja eri lajikkeet käyttäytyy eri tavalla. Mä olisin voinut aikasemminkin nostaa perunoita, olisivat vain olleet pienempiä 🙂
TykkääTykkää
Myöhäisiä uusia perunoita 🙂 Alat siis perunankasvattajaksi. Ensi kesänä pieni perunamaa pihalla ja seuraavana pari hehtaaria peltoa 🙂
Hyvän näköisiä perunoita!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! 🙂
Kyllä saattaa homma lähteä käsistä! 😀 Mä oon niin suuri perunafani, ettei olis ihme!
TykkääTykkää
Oon aina luullu, että pelottelu vihreistä perunoista on enemmän vaan myytti! Mutta ilmeisesti se siis pitää paikkansa! Luojan kiitos olen vielä hengissä, vaikka olenkin varuiksi leikannut vain sen vihreän osan pois ja syönyt loput:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä mä niin oon ymmärtäny, että olis oikeesti terveydelle haitallista myrkkyä. Luulis kyllä, että olis aika isoja annoksia saatava, että vaivoja tulis… Mutta en uskalla varmaks sanoa, kun en asiantuntija ole 🙂 Mä oon aiemmin tehnyt samalla tavalla eli ottanut vaan sen vihreen osan pois, enkä muista mitään oireita ainakaan havainnoineeni!
TykkääTykkää
Mahtava kokeilukokemus! Odotan innolla perunamaan perustus postausta koska se toivottavasti odottaa itseänikin joskus!:D
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, se olis kyllä unelma! 🙂
TykkääTykkää