Mun tulee kesällä leivottua tosi vähän, varsinkin tällaisina tosi kuumina kesinä. Heti, kun keli viileni, iski leivontainspiraatio! Suunnittelin ensin leipovani Hanna-tädin kakkuja (ohje täällä), mutta päädyinkin näihin herkullisiin wilhelmiinoihin, mitkä valmistuvat vielä Hanna-tädin kakkujakin helpommin ja nopeammin.


Wilhelmiina-keksit
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 kananmunan keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2-3 tl vaniljasokeria (Oman maun mukaan, mä laitan vain kaksi.)
Vatkaa huoneenlämmössä pehmennyt voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmunan keltuainen. Sekoita kuivat aiheet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita hyvin tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta neljä pötköä ja asettele ne väljästi uuninpell(e)ille. Pötköt leviävät reippaasti uunissa, joten jätä niiden väliin tilaa. Tästä taikinasta tulevat neljä pötköä mahtuvat juuri ja juuri tavallisen kokoiselle pellille. Ne saattavat levitä hieman toisiinsa kiinni, joten suosittelen laittamaan kahdelle pellille.
Paista 175°C 15-18 minuuttia uunista riippuen.
Leikkaa levinneet pötköt palasiksi lämpiminä pian uunista tultuaan (viistoja tai suoria paloja). Anna keksien jäähtyä pellillä.

Niin helppoa, nopeaa ja herkullista! Jos kaikki Wilhelmiina-keksit eivät heti tule syödyiksi, niin ne säilyvät ilmatiiviissä purkissa hyvinä ainakin viikon, itse olen säilyttänyt pidempäänkin.

Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Ei! Minun koiran nimi on pötkö. Julma resepti!
Hyvän näköisiä nuo on. Pitänee kokeilla 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
😀 Vaihda pötkön tilalle vaikka tanko!
Suosittelen kokeileen, äkkiä tyhjeni keksipurkit 😋
TykkääTykkää
Nämä on kyllä yksiä parhaita keksejä 🙂 Yksinkertainen on kaunista ja hyvää 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo! Ja niin helppoja tehdä 👍
TykkääTykkää
Täytyisi itsekin leipoa näitä taas pitkästä aikaa! Kestosuosikki vuosi toisensa jälkeen!
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, kyllä nopeesti tyhjeni keksipurkit taas! 🙂
TykkääTykkää
Syksy on kyllä leivonta aikaa kun tämäkin never-leipojakin alkanut leipomaan! Voisi laittaa nämä testiin, kiitos!
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu, heti kun sää viileni, tulee taas leivottua. Kovalla helteellä ei jaksa uunin äärellä hyöriä. Suosittelen kyllä ehdottomasti testaan näitä! 🙂
TykkääTykkää
On teillä täällä juhlat täydessä käynnissä 😁. Mä en syö keksejä, mutta voisin leipoa, jos joku muu syö.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ei ollut mitään juhlia, muuten vaan leivoin 🙂 Tai no syksyä oikeestaan juhlistin, ihanaa kun tuli hyvät leivontakelit kauheen kuuman kesän jälkeen! 🙂
TykkääTykkää