Kesäkukkia osa 5: Kehäkukka – helpoista helpoin

Kehäkukka eli tarhakehäkukka (Calendula officinalis) on varmaankin monelle niitä ensimmäisiä siemenestä kasvatettuja kukkia, mutta mä kylvin ensimmäiset kehäkukan siemenet vasta tänä vuonna. Jostain syystä se ei ole aiemmin listalleni päässyt. Ehkä olen vähän karttanut kirkkaankeltaista ja -oranssia, enkä tajunnut, että sitä on saatavana muissakin sävyissä. Muistin, että sitä on mainostettu helpoksi kasvatettavaksi ja sitä se tosiaankin oli. Kyllä kehäkukka on nyt se, mitä aloittelijoille ensimmäisenä suosittelisin. Tai niille, jotka eivät halua nähdä esikasvatuksen vaivaa. Suuri tulos pienellä vaivannäöllä!

Perustin kesällä pienen kehäkukkakedon kasvatuskehikkoon (lisää juttua täällä) ja kylvin kehäkukkaa myös laatikoihin yrttien sekaan. Laitoin siemenet multaan kesäkuussa ja ne itivät todella hyvin. Multana käytin tavallista puutarhamultaa ja lannoitin kesäkukkalannoitteella ohjeen mukaan. Kehäkukan siemenet voi kylvää myös myöhään syksyllä, niin ne itävät keväällä. Siemeniä ei pidä kylvää syksyllä liian aikaisin, jottei siemenet ala itää. Kylvö tulisi tehdä vasta juuri ennen hallan tuloa. Itse en ole vielä syyskylvöä kokeillut, joten sen onnistumisesta en uskalla sanoa mitään. Saatan nyt sitäkin kokeilla, kun siemeniä kerran on.

Kehäkukkien kukinta alkoi elokuun alussa ja jatkuu edelleen (lokakuun alkua siis eletään). Katkoin suurimman osan viime viikolla mahdollista kehäkukkavoiteen valmistusta varten ja halusin myös sisälle pienen kimpun. Muutaman jätin vielä kehikkoon kukkimaan. Parhaan kukkaloiston saat, kun kasvatat kehäkukkia aurinkoisella paikalla.

Kasvattamani lajike on nimeltään ’Orange Flash’. Se kasvaa n. 70-80 cm:n korkuiseksi ja kukkii kerrotuin pehmeäsävyisin kukin. Kukkien sävy vaihtelee vaaleankeltaisesta persikanväriseen.

Kehäkukan terälehdet ovat alapuolelta tummemmat ja kiinni ollessaan kukka näyttääkin ruosteisen oranssilta tai syvän punaiselta.

Kehäkukka on paljon muutakin kuin pelkkä pihakoristus. Sitä on käytetty rohdoksena muinaisen Kreikan ajoista lähtien. Sen sanotaan olevan tehokas parantamaan monenlaisia iho-ongelmia, kosmetiikassa sitä löytyykin esimerkiksi voiteista ja kasvovesistä. Sitä voidaan käyttää lankojen värjäämiseen, elintarviketarvikevärinä tai tuomaan hehkua hiusten väriin. Kehäkukka on myöskin syötävä, se sopii salaatteihin ja on kaunis koriste vaikkapa kakun päällä. Se suojelee muita kasveja tuholaisilta vetäen raspikuoriaisia puoleensa, joten sitä kannattaa istuttaa hyötykasvienkin joukkoon. Kehäkukat myös houkuttelevat paikalle kirvojen syöjiä kuten leppäkerttuja ja häätävät ankeroisiakin. Niistä voi myös ennustaa säätä, mykeröt eivät avaudu kunnolla ilmanpaineen laskiessa. Eli jos ne eivät aamulla avaudu normaaliin aikaan, voi luvassa olla sadetta. Ja niin kauniita ovat nuo pehmeät syksyn sävyt sisällä maljakossakin. Paljon löytyy siis syitä pitää kehäkukat pysyvästi kasvatuslistalla, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

12 Comments Lisää omasi

  1. Enniness sanoo:

    Wau olipa paljon uutta tietoa itselle, varsinkin tuo että ovat syötäviä ja voi käyttää kakun koristeena! Ehdottomasti lähtee kokeiluun ensikesänä👌🏻😁

    Liked by 1 henkilö

    1. Suosittelen kyllä! Ja näitähän on monen sävyisinä, nämä mun on Orange Flash-lajiketta 🙂

      Tykkää

  2. FinInTirol sanoo:

    Mee laikii:) Voisin syödä vaikka rohdoksena 😉

    Liked by 1 henkilö

    1. Anna mennä vaan! 😀 En kovin suuria määriä uskalla suositella, mutta myrkyllisiä eivät ole 🙂

      Tykkää

  3. Itse lukisin mielenkiinnolla enemmänkin eri kasvien terveysvaikutuksista ja parantamisen muodoista!:)

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiinnostaa kyllä itseänikin. Voisinkin kirjoitella aiheesta myöhemmin lisää, kiitos vinkistä! 🙂

      Tykkää

  4. Tiina sanoo:

    Kauniita on.

    Liked by 1 henkilö

    1. Ihanan syksyiset sävyt ja kukkiikin sopivasti loppukesästä pitkälle syksyyn 🙂

      Tykkää

  5. Seregi sanoo:

    Ooh! Kehäkukat ovat yksi lempikukkalajeistani

    Liked by 1 henkilö

    1. Kyllä mäkin tykästyin nyt näihin 🙂 Kestivät muuten maljakossakin tosi pitkään!

      Tykkää

  6. Jowi sanoo:

    Kiitos! Taas oppi paljon kehäkukasts 🙂 kiva tietää myös että helpon hoidon lisäksi on hyödyllinen muiden kasvien joukossa!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista! 🙂 Juu, sitä kannattaa ripotella joka puolelle. Mulla oli sitä kasvatuskehikon lisäksi molemmissa yrttilaatikoissani.

      Tykkää

Jätä kommentti