Suorakylvetyt kesäkukat – loppuyhteenveto

Kesäkukat kukkivat edelleen, mutta tässä vaiheessa syksyä kylvöjen tulokset ovat jo aika lailla selvillä. Kolea keli on jatkunut jo pitkään, eikä suuria muutoksia lupailla seuraaville kahdelle viikolle. Ensi yö taitaa olla tähän mennessä kylmin, hyvin lähelle nollaa ennusteiden mukaan mennään. Aloitetaan isoimmasta epäonnistumisesta, tuoksuherneistä. Ne eivät kukkineet ollenkaan, koska eivät saaneet tarpeeksi aurinkoa. En voinut…

Suorakylvettyjen kesäkukkien tilannekatsaus ja perunankasvatuskokeilu

Vihdoin ekat kukat! Ei kyllä oikeastaan haittaa yhtään, että suorakylvettyjen kesäkukkien kukinta menee myöhäiskesään, kunhan vaan ehtisivät kaikki kukkia ennen hallaöitä. Mä valitsin kypsään kesään ja syksyyn sopivia värejä, kun tiesin että myöhäiselle menee. Kestosuosikkia, Pacino-auringonkukkaa, oli taas laitettava. Eivät näytä pettävän tänäkään vuonna, itivät hyvin ja taimet ovat komean tuuheita. Ne ovat just sopivan…

Helpot suorakylvettävät kesäkukat – runsas kukinta pienellä vaivalla

Helppoja suorakylvettäviä kesäkukkia on vaikka kuinka paljon, mutta tälle mun listalle pääsivät tietysti vain kukat, joiden kasvattamisesta mulla on itselläni kokemusta. Näiden kesäkukkien kasvattaminen on ollut helppoa ja todella palkitsevaa. Paljon kukkia pienellä vaivalla! Ykköspaikasta oli taistelua, mutta sen lunasti nyt kuitenkin kehäkukka Orange Flash. Sen siemenet kylvetään lämmenneeseen maahan tai ulkoruukkuihin touko-kesäkuussa. Kylvöksiä pitää…

Kesäkukkia osa 5: Kehäkukka – helpoista helpoin

Kehäkukka eli tarhakehäkukka (Calendula officinalis) on varmaankin monelle niitä ensimmäisiä siemenestä kasvatettuja kukkia, mutta mä kylvin ensimmäiset kehäkukan siemenet vasta tänä vuonna. Jostain syystä se ei ole aiemmin listalleni päässyt. Ehkä olen vähän karttanut kirkkaankeltaista ja -oranssia, enkä tajunnut, että sitä on saatavana muissakin sävyissä. Muistin, että sitä on mainostettu helpoksi kasvatettavaksi ja sitä se…