Iltojen ihanuutta

Mä koitan olla latistamatta muiden kesäriemua välttämällä inisemästä näistä yli kolmenkymmenen asteen hellekeleistä kilpaa hyttyslaumojen kanssa ja nauttia täysin siemauksin pehmeän lämpöisistä illoista. Vielä alkuillasta kuumuus on tuntunut tukalalta, kun olen koittanut tehdä puutarhahommia hyttysiltä piiloon verhoutuneena, mutta auringon laskettua ilma on ollut mitä miellyttävin. Viikonlopun aamuun venyneissä illanistujaisissa grillailtiin ja kitara soi tunnelmallisesti vain hetkeksi himmenevässä keskikesän yössä. Kenelläkään ei ollut kiirettä mihinkään. Pikainen yö sai rauhassa valjeta kirkastaivaiseksi aamuksi. Ihan parasta kesää! Hyttysetkään eivät enää pahemmin häirinneet. Ehkä hieman korkeammalle kivunneet desibelit karkottivat ne paikalta metsän suojiin.

Mulla on tapana tehdä joka ilta puutarha- ja pihakierros. Kiertelen samalla metsän laitaa, kun kannan istutuksilleni ja kylvöilleni vettä. Jännityksellä odotan, mitä mun suorakylvetyistä kesäkukista tulee vai tuleeko mitään. Kylvin vanhoja tuttuja lajeja ja tein myös uusia kokeiluja. Kerron niistä lisää heti, kun alkaa kunnon taimia näkyä.

Petuniat illan hämärässä. Ne rakastavat hellettä! Uusia nuppuja pukkaa runsaasti.

Kun keli on näin kuuma, kukkivat luonnonkukatkin vauhdilla. Juuri nyt tontilla rönsyilee kullankeltainen niittyleinikki ja herkän eteerinen koiranputki. Jotkut pitävät koiranputkea rikkakasvina, mutta mun mielestä se on tosi kaunis, eikä leviä täällä liikaa.

Ilta-aurinko kultaa niittyleinikit.
Koiranputki.

Istun parvekkeella iltakahvilla. Vieno tuulenvire tarttuu hiuksiini sopivan viilentävästi, kun nousen tutkailemaan helteestä innostuneita petunioitani. Niiden lukemattomat nuput kurottelevat ahnaasti parvekelaatikoiden reunojen yli odottaen aamuauringon avaavia säteitä. Päässäni soi J. Karjalaisen kappale Oi mikä ihana ilta. Sitä tämä todellakin on. Mustarastaat pomppivat pihalla tasajalkaa siihen malliin, että taitavat olla kanssani samaa mieltä. Nurmikonleikkuun jälkeen niille avautui kunnon herkkupöytä matoineen ja kotiloineen. Mä herkuttelen suklaalla ja nautin olostani. Kaikki kun on niin oikein.

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

4 Comments Lisää omasi

  1. Nadine G sanoo:

    Kesä on ihanaa aikaa, ei sille voi mitään. Suomessa myös näiden pitkien, valoisien ja lämpimien iltojen takia. Niin, ja kahvin kanssa kaikki on tuplaten kivempaa ☕ https://viaperasperaadastra.com/2021/02/28/kahvi/

    Liked by 1 henkilö

    1. Näin on! 💛

      Tykkää

  2. Hyttysiä on ollut kyllä uskomaton määrä, mutta vaikka ne kuinka ärsyttää koittaa aina muistaa juuri nuokin hetket kun ne ei syystä tai toisesta ole paikalla / ärsytä nii paljoa! 😀 Kuullostaa ihanalta kesän alulta =)

    Liked by 1 henkilö

    1. On niitä kyllä ihan liikaa… Mutta tuntuu, että ne käy aggressiivisimmin kimppuun iltayöstä auringonlaskun jälkeen, aamuyö on vähän hiljasempaa 🙂 Ja tuntuu, että niitä on vähemmän, kun pihassa musisoidaan, ehkei ne pidä kappalevalinnoista 😀 👍

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Nadine G Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s