He palasivat! Kauriskolmikko köpötteli pihan poikki taas – vihdoin! Ehdin jo olla huolissani. Pyysin yhtä niistä aiemmin talvella jättämään pihapensaan rauhaan. Tai en edes kunnolla pyytänyt, kaino kehotus se oli korkeintaan. ”Hei… Hei… Voisitko kenties napostella jotain muuta kuin niitä angervoja?”, vetosin vienolla äänensävyllä, mutta kauris jatkoi rauhassa mutusteluaan. Useamman kerran sain asiani esittää, ennen kuin se vaivautui katsomaan minua päin. Siinä se makusteli angervoa korvat heiluen ja varmastikin toivoi vieraisiin pöytiin huutelijalta ruokarauhaa. Vasta kun minua suurempi ihmisolento pöllähti parvekkeelle, päätti se jatkaa seurueineen matkaa. Tuon tapahtuman jälkeen poppoota ei näkynyt pitkiin aikoihin ja pelkäsinkin niiden jo jääneen metsästäjien haaviin tai pahoittaneen mielensä. Ilveksiäkin täällä kuulemma liikkuu. Huhut kertovat jopa susista lähialueella. Mutta ilokseni saapuivat taas pihamaalle koko porukka, uros sarvekkaampana kuin aiemmin.

Jäniksiä täällä loikkii tämän tästä. Tämä pupu hengaili toissapäivänä vielä yksikseen, mutta eilen oli jo kaveri löytynyt. Tai saattoi olla hieman enemmänkin kuin pelkkä kaveri…

Oravia on näkynyt vähemmän kuin viime vuonna näihin aikoihin, vasta yhden näin kipittävän pihatien poikki. Viime kevättalvena niitä kirmasi parvekkeella ja talon katolla turhankin sankoin joukoin. Ihmeen voimakasta rymistelyä saavat niinkin pienet eläimet aikaan.
Tänään huomasin fasaanikanan kyyhöttelevän männyn juurella. Ihme, että osui silmiini, niin hyvin värinsä puolesta piiloutuu näihin maaliskuun sävyihin.

Fasaanikukkokin on alkanut ilmoitella itsestään ja aamun valkenemisesta, aika tarkkaan kello 5.20. Näköhavaintoa kukosta ei vielä ole, mutta takapihan metsiköstä ääni kantautuu. Viime vuonna kukkoja oli kaksi, toinen etupihalla ja toinen takapihalla. Kovasti mekastivat molemmat, mutta nähdäkseni vain etupihan hallitsijalla kävi flaksi. Se pääsi pesäpuuhiin kanasen kanssa kuusiaidan kupeeseen.

Karhuja täällä ei ole näkynyt muualla kuin keittiön pöydällä. Uusille suola- ja pippurisirottimille on ollut tarve jo pidempään ja nyt löysin juuri tänne sopivat.

Luonnon seurailu on mitä mahtavinta puuhaa, varsinkin tässä oudossa ajassa, missä nyt etenemme. Kun ihmiskontakteja tulee välttää, niin menkää luontoon. Itseksenne. Siellä voi kokea vaikka mitä paitsi yksinäisyyttä. Mikä siunaus tähän hetkeen.