Juhlakauden kukkaloistoa

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa

Tänä vuonna olen saanut ihastella kotona aivan eityisen upeita joulukkia ja -leikkoja. Kaikki sellaisia, mitkä eivät ole aiheuttaneet yhtään allergiaoireita ja ovat ainakin mun nenääni tuoksuttomia. Valitettavasti esimerkiksi hyasinttia en voi kotiini ottaa, mutta onneksi vaihtoehtoja on runsaasti. En voi tietenkään luvata, että nämä esittelemäni kukat sopisivat kaikille, mutta ovat varmastikin siellä vähemmän allergisoivien joukossa.

Tein leikoista joulunalusajaksi kimpun keittiötä koristamaan. Siinä oli valkovihreitä tulppaaneja, marjakuismaa ja orjanlaakeria. Se toi ihanasti juhlantuntua jo silloin kun kodissa vielä vallitsi pienoinen jouluneduskaaos. Tulppaanien kanssa kannattaa muuten ottaa huomioon se, että ne voivat jatkaa kasvuaan maljakossa. Eli, jos et halua niiden kasvavan paljoa muiden kimpun leikkojen yli, asettele ne hieman alemmas.

Ja kun tulppaanit ja marjakuisman marjat vihdoin nuupahtivat, jätin maljakkoon orjanlaakerin oksat, mitkä ovat mun mielestä pelkästäänkin tosi kauniit.

Kahden erilaisen orjanlaakerin oksista (vihreälehtinen sama kuin edellä) sain jouluisen yhdistelmän takkahuoneen sohvapöydälle. Orjanlaakerin marjat ovat ovat ymmärtääkseni myrkyllisiä, joten lapsia ja lemmikeitä kannattaa pitää silmällä niiden läheisyydessä.

Allergiaoireita joulutähdestä saaville tulilatva saattaa olla hyvä vaihtoehto. Tai jos haluaa jotain hieman erilaista perinteisemmän joulutähden sijaan. Mä olen aina tykännyt tulilatvoista tosi paljon, ne ovat helppohoitoisia ja kukkivat pitkään. Värivaihtoehtojakin löytyy vaikka kuinka.

Myös amaryllis on joulunajan kukista sellainen, mikä harvemmin aiheuttaa allergiaoireita ja on mun mielestä joulun kukista kaikkein näyttävin. Punainen amaryllis sopii täydellisesti takkahuoneen punaisella ja kullalla koristellun kuusen viereen.

Amaryllis availee kukkiaan.

Olohuoneen valkoinen amaryllis on ihanin juhlakukkani ikinä! Sen kerrotut kukat ovat valtavan kokoisia ja niitä aukeaa monta! Kahdessa kukkavanassa on tuloillaan yhteensä yhdeksän kukkaa, osa vielä nupulla. Aivan upea ilmestys!

Mulla juhlakausi jatkuu vielä pitkään, niin kuin viime postauksessa kerroinkin. Ihanaa, kun kukissani on vielä paljon nuppuja, niin saan ihailla niitä koko kauden ajan.

Näiden upeiden kukkien kera toivotan teille kaikille oikein ihanaa uutta vuotta!

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

6 Comments Lisää omasi

  1. Nadine G sanoo:

    Meidän jouluorkidea alkaa vedellä viimeisiään, pitää hankia varmaan jotain tilalle. Hyvät vinkit kukkaostoksille. Kiitos!

    Liked by 1 henkilö

    1. Olepa hyvä! 🙂 Valkoiset kukat sopivat hyvin talviaikaan, ehkäpä valkoisia tulppaaneja? Tai valkoinen tulilatva? 🙂

      Liked by 1 henkilö

      1. Nadine G sanoo:

        Tulilatvaa tuskin on saatavilla, mutta tulppaaneja olen täällä nähnyt. Nyt jostain syystä kaikki kukat kaikissa kaupoissa ovat keltaisia. Ilmeisesti on tulossa jokin teemajuhla. Pitää ottaa selville 🙂

        Liked by 1 henkilö

  2. Tiina sanoo:

    Vinkit olivat erinomaisia. Tosin eksyin tänne vasta joulun jälkeen. Ehkä ensi vuonna sitten.

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Valkoiset kukat ainakin sopivat hyvin talveen, esim. valkoiset tulppaanit. Ja tulilatva valkosena on ihana! 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s