Sinistä ja valkoista

Kuuntelin taas Finlandia-hymniä niin kuin mulla on itsenäisyypäivänä aina tapana ja selailin samalla luontokuviani. Mieli teki tänäänkin luontoon ihailemaan maisemia ja kuvaamaan, mutta pimeys kiirehti ennen mua ja olisi saattanut pakkanen purra kameraakin. Tässä muutaman kuvan verran sinivalkoista satoa aiemmilta metsäretkiltäni. Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa! 💙 Kuvat ©Amalian maailma-blogi Photos ©Amalian maailma blogAll Rights Reserved

Maani mun

Mä olen niin oikeassa paikassa. En osaa kuvitella asuvani missään muualla kuin Suomessa. Voin kipaista maailmalla, mutta vaikea kuvitella, että ikinä uudelleenjuurtuisin muualle. En kaipaa valoisammille maille. En edes nyt kun auringosta tuskin nähdään täällä vilaustakaan. Enkä varsinkaan haluaisi lämpimämpään ilmastoon, Suomen kesä on aivan riittävä mulle. Joinain päivinä vähän liikaakin. Kuulin juuri erään taiteilijan…