Nuutinpäivänä viimeisetkin joulukoristeet lähtivät varastoon, mutta kynttilöiden polttaminen tietysti jatkuu ja valoketjut loistavat pihassa ja parvekkeella. Mä olen vähän yllättynyt siitä, miten paljon tykkään myös monivärisistä ketjuista. Kunhan eivät ole häiritsevästi vilkkuvia, niin värikkyyskin on oikein tervetullutta talven pimeyteen. Ruma keinunrunkokin kaunistui, kun sai loistavan talvipuvun ylleen. Korosta sitä mitä et voi peittää -sanonta pätee tässä tapauksessa.

Onhan se aina vähän ankeaa, kun on aika kerätä koristeet pois, mutta nuutinpäivään mennessä olen aika lailla valmis niistä luopumaan. En ikinä alkaisi purkaa joulua kiireellä pois heti tapaninpäivänä. En, vaikka koristeet olisi laitettu esille jo hyvissä ajoin. Joulunalusaika kun täyttyy kaikenlaisesta puuhasta ja kiirekin aina jossain vaiheessa iskee, niin kunnon joulufiilistelylle on aikaa vastaa joulunpyhinä. Niiden jälkeenkin on kiva vielä nauttia koristeiden luomasta tunnelmasta, kun on leppoisampaa.

Kiireestä puheen ollen, niin vauhdikkaasti ei saa askeltaa, että turvallisuus liukkaalla kelillä vaarantuu. Mä opin sen nyt kantapään kautta. Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin lähinnä oikean pakaran ja pään kautta.

Mulla oli pari päivää ennen joulua leivontahommat meneillään ja päätin pikaisesti lähteä viemään roskat jäteastiaan leipätaikinan noustessa. Maahan oli satanut muutama sentti lunta ja unohdin tyystin, että siellä on jää alla. Keräsin molempiin käsiin roskapusseja ja kiirehdin liian reippain askelin alamäkeen. Liukastuin ja kolahdin niin kovaa jäähän, että pelästyin ihan hirveästi! Kuhmu nousi takaraivoon heti ja koko pää tuntui inhottavalta. Oli myöhäinen ilta ja meiltä on päivystykseen matkaa, mutta päivystysavun numeroon voi onneksi jättää takaisinsoittopyynnön. Päätin varmuuden vuoksi kysyä sieltä neuvoja, vaikka kipu ei sietämätöntä ollutkaan. Soittoa odotellessani huomasin, että muuallakin kehossa vähän tuntui. Pyllähdin takamukselleni niin, että pakara on mustana vieläkin ja oikea käsi otti myös ihan pikkuisen osumaa. Leuka ja kaulan sivukin jotenkin siinä rytäkässä ihan vähän venähti, mutta ei onneksi missään päin mitään vakavampaa. Hoitaja soitti takaisin reilun tunnin kuluttua ja sanoi, että lievä aivotärähdys on varmastikin tullut. Käski mennä paikan päälle, jos kipu pahenee tai muuta oiretta ilmenee ja antoi ohjeita. Sivuhuomiona mainittakoon, että hoitajalla oli kymmenen puhelua jonossa. En tiedä oliko syynä säästöt vai hoitajapula, mutta olettaisin tilanteen ruuhkauttavan lääkärinvastaanottoa ja kuormittavan myös hätäkeskusta.

Mä en ole ikinä liukastunut noin, enkä lyönyt aikuisiällä päätäni, joten en tiennyt mitä olettaa ja odottaa. Lääkkeellä kipu lievittyi hyvin ja ajattelin, että eipä siinä sitten mitään ja jatkoin leipomista. Tajusin kuitenkin pian, että rauhallisesti on otettava tai särky pahenee. Seuraavan viikon aikana oli kivuttomia päiviä, mutta myös vähän hankalampia hetkiä. Pari viikkoa siinä meni, kunnes olo tuntui taas normaalilta. Lievästäkin aivotärähdyksestä toipuminen voi kestää jopa viikkoja, mitä en ennen tätä kokemusta tiennyt. Olkaa siis varovaisia! Mä olen rehellisesti sanoen joskus ihmetellyt sitä, miten nuoretkin ihmiset kompuroivat, mutta en ihmettele enää.

Joulun ja loppiaisen välinen aika tuli siis otettua rauhallisesti pipareita syöden. Sen homman otinkin sitten tosissani ja söin niitä valtavan määrän. Ja ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Joulun ja vuodenvaihteen aikaan kuuluu herkutella koko sydämensä kyllyydestä. Ja sitä paitsi pakaroissa on todella hyvä olla vähän pehmustetta.

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved