Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa.
Mä tykkään laittaa kesän istutuksiin kukkien lisäksi jotain kaunislehtistä rönsyilevää kasvia. Olen useimmiten istuttanut kukkien joukkoon erilaisia muratteja ja yhtenä vuonna keräsin pihamaalta suikeroalpia. Tänä vuonna halusin jotain muuta ja päädyin kokeilemaan koristebataatteja.

Sain Huiskulasta kahta erilaista lajiketta, tummanviolettia ja limenvihreää. Tummanvioletin koristebataatin lehtien sävy on todella syvä, melkein musta. Se sopii mun mielestä todella hyvin aniliininpunaisten petunioiden kanssa. Valkoiseen yhdistettynä se olisi tietysti myös upea, mutta mä harvoin hankin valkoisia kesäkukkia, kun istutan suurimman osan talon edustalle, eivätkä ne oikein erottuisi vaaleasta seinästä.

Nämä koristebataatit eivät ole vielä olleet kovin kauaa istutettuina, joten oletan niiden kasvavan reilusti kesän aikana ja rönsyilevän kauniisti istutuslaatikoiden reunojen yli.

Limenvihreä koristebataatti on todella raikas ja pirtsakka lisä istutuksiin. Sitä yhdistelin pinkkien daalioiden ja tummemman punaisten petunioiden kanssa.

Koristebataatti tykkää lämmöstä ja auringosta, se kestää hyvin paahdettakin. Ruukkuun istutettua koristebataattia pitää muistaa kastella reilusti, jotta kasvualusta pysyy tasaisen kosteana. Lannoittaminen kannattaa myös. Mä aion lannoittaa näitä samalla kastelulannoitteella kuin muitakin kesäkasvejani. Koristebataatti on hallanarka, joten sitä ei kannata istuttaa ulos ennen kuin hallanvaara on varmasti ohi.

Mä haluan näiden koristebataattien rönsyilevän alaspäin, mutta ne voisi myös sitoa kasvamaan tukea vasten ylöspäin.

Postailen lisää kuvia näistä kesän edetessä ja uusiakin istutettavia on vielä tulossa!

Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Kukkien kanssa sopii todellakin jokin välikasvi samaan ruukkuun, hienot värit ja kivat muodot bataatilla:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo niin on! Ja sopii monenlaisiin istutuksiin:)
TykkääTykkää
Tummanlehtinen koristebataatti on hauskan näköinen. Se nostaa petunioita esille kauniisti.
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, mä kans tykkään siitä tosi paljon. Tuli laitettua useampaan ruukkuun:)
TykkääTykkää
Kaunis kukka. Mulla ei kaikki istutukset onnistuneet, mutta osa menestyy…
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin siinä melkein aina käy. Mulla on tällä tontilla ruusujen kanssa haasteita, mutta onneks monet kesäkukat viihtyy hyvin:)
TykkääTykkää
Ompa tuo limenvihreä raikas väri muiden kasvillisuuden joukossa!
TykkääLiked by 1 henkilö
On, tykkään itsekin tosi paljon💚
TykkääTykkää