Keväiset kukka-asetelmat pääsiäiseksi

Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa.

Kevät on virallisesti täällä. Kellot on siirretty, lepän siitepöly ärsyttää nenää ja kevään valo osoittaa kodin pölypaikat armottomasti. Ajatukset hyppelehtii jo puutarhasuunnitelmissa, vaikka paksu lumipeitto nököttää vielä sitkeästi pihassa ja yöksi on luvattu kymmenisen astetta pakkasta. Lämpimämpiä kelejä ja pihan ensimmäisiä kukkijoita odotellessa on ihanaa saada keväistä tunnelmaa kotiin leikkokukkien myötä.

Mä halusin tehdä Suomen luonnosta muistuttavan, yksinkertaisen asetelman. Pirtsakan keltaiset jaloleinikit tuovat mieleen niittykulleron, sarjaparsa on katajamainen ja pajunkissat tietysti kuuluvat tähän vaiheeseen kevättä luonnossakin.

Mä en hirveästi tykkää narsisseista, mutta jotain keltaista asetelmaan kuitenkin kaipasin. Jaloleinikki on mun lempileikko ja kun niitä oli Huiskulasta saatavilla kauniin keltaisenakin, ei valinta ollut vaikea.

Aurinkoiset jaloleinikit.

Sarjaparsa.

Ihanan pörröiset pajunkissat tuovat asetelmaan perinteistä pääsiäistunnelmaa. Onneksi ne eivät aiheuta mulle allergiaa, leppä jo kiusaa ulkona ihan tarpeeksi!

Jos keltainen ei ole sun juttu, niin valkoinen kruunuvuokko on mun mielestä todella kaunis keväinen vaihtoehto. Siinäkin on luonnonkukkamaisuutta ja se sopii hyvin yhteen pajunkissojen kanssa. Ihanan raikas yhdistelmä!

Kruunuvuokko.

Kruunuvuokot ei mun kokemukseni mukaan säily maljakossa ihan niin kauaa kuin esimerkiksi jaloleinikit, mutta kyllä niitäkin useamman päivän saa ihailla. Kaikille leikoille kannattaa leikata uudet imupinnat ja vaihtaa puhdas vesi parin päivän välein, niin kestävät kauniina pidempään.

Valoisaa alkukevättä!☀️

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

12 Comments Lisää omasi

  1. Nadine G sanoo:

    jaloleinikki-asetelma on aivan upea! Mun lempiväreissä: oranssissa ja harmaassa. Jälleen kerran ihastuttavat kuvat, kiitos niistä!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon!💛

      Tykkää

  2. pioni sanoo:

    Kauniita pääsiäiskimppuja!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon!💛

      Tykkää

  3. Anne T. sanoo:

    Vautsi, mitä kuvia!
    Minäkään en niin kauheasti tykkää narsisseista, en ainakaan niistä purkissa kasvavista ruipeloista. Iso narsissi maljakossa on eri juttu.
    Keltaista pitää olla pääsiäisenä,joten jaloleinikki on varmasti kokeilemisen arvoinen.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon!💛 Suosittelen kyllä jaloleinikkiä ehdottomasti!

      Tykkää

  4. Nila / Lappalainen etelässä blogi sanoo:

    Löysin blogisi mutkan kautta ja päätin jättää viestin.
    Näin kaunista pääsiäiskimppua en ole pitkään aikaan nähnyt. En myöskään koskaan keltaista jaloleinikkiä. Valkoinen on minun lempivärini kukissa ja nämä kruunuvuokot on kyllä ihania. Parsaa minäkin käytän asetelmissa sitä kasvaa omasta takaa noin kymmenen metriä oleva penkki. Minulla on vielä kaikki tällaiset ihanuudet hankkimatta mutta josko pakkaset vähän hellittäisi. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon kommentista!💛 Kruunuvuokot on kyllä tosi nättejä ja sopii mun mielestä kivasti pajunoksien kanssa. Parsa sopis myös joukkoon 🙂
      Kävin jo kurkkaamassa sun blogia ja palaan varmasti! Kiva, että löysit tänne! 🙂

      Tykkää

  5. Jowi sanoo:

    On kyllä ihana kombo pajunkissojen kanssa nuo kukat!:)

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon!💛

      Tykkää

  6. Melissa L sanoo:

    Kun meillä ei voi olla kukkia sisällä, niin odotan kovasti, että pääsen laittamaan meidän pihaa ja näen mitkä kukat olisi vielä hengissä…Parit yksivuotiset kukat ovat jaksaneet kukkia jo monta vuotta pihalla.

    Liked by 1 henkilö

    1. Vaikka talvesta tykkäänkin, niin kyllä mäkin jo odotan malttamattomana lumien sulamista! Ehkä munkin pitää kokeilla, josko onnistuisin talvettamaan yksivuotisia, niin ei tarvis aina kasvattaa tai ostaa uusia😊

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Melissa L Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s