Jos kaipaat ideoita kesän kukkaostoksia varten, niin täältä tulee! Petuniat jätän tästä ja seuraavista kesäkukkapostauksista pois, koska tein niistä erillisen jutun jo aiemmin. Kesäkukkaostoksille ei kannata ihan vielä lähteä, jos ei halua suojata kesäkukkia hallalta. Musta tuntuu, että ihmisillä on kamala kiire hankkia kesäkukat nyt ja sitten ollaan ongelmissa, kun ne pitäisi pakkasöinä siirtää sisätiloihin…
Avainsana: Parveke
Petuniapohdintaa – kumpi punainen?
Mulla ei ole vielä kiire kesäkukkien esikasvatuksen kanssa, koska mulla ei ole kasvivaloja, mutta siemenet olisi hyvä piakkoin tilata, jotta saa varmasti mitä haluaa. Valitsen siis kukkia, joilla ei ole hirvittävän pitkä kasvuaika ja ensimmäiset siemenet kylvän todennäköisesti vasta parin kuukauden päästä, kun luononvaloa tulee tarpeeksi. Sitä aikasemmin mun ei kannata kasvatusta aloittaa, ettei epätoivoisesti…
Siemenistä kasvatetut petuniat parhaimmillaan
Mä kasvatin tänä vuonna taas petunioita parveketta koristamaan. Huhtikuussa kylvin siemenet ja ensimmäiset kukat avautuivat heinäkuun alussa. Kylvin 20 siementä ja sain 17 tainta, 16 parvekkeelle ja yhden ylimääräisen istutin ruukkuun etupihalle. Mä olen aiemmin kasvattanut mm. Tidal Wave Cherry -petunioita ja tein viime vuonna tänne blogiin aiheesta postaussarjan (1.osa, 2.osa, 3. osa, 4. osa)….
Calluna – kestävät kukat talvikaudelle
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. Parvekkeen petuniat kukkivat edelleen, mutta vaihdoin jo silti talvikauden istutukset parvekelaatikoihin. Tuli niin mukava istutuskelikin, aurinko paistoi pitkästä aikaa ihan pilvettömältä taivaalta ja lämpötilakin kipusi lähelle 15°C. Voi olla, että laitan parhaassa kunnossa olevat petuniat vielä etupihan ruukkuihin huonokuntoisten tilalle, jos en raaski heittää menemään. Säätietojen mukaan lämpötilan pitäisi pysyä yölläkin…
Kanervakausi – syysistutuksia pihaan ja parvekkeelle
Blogiyhteistyö Huiskula Oy:n kanssa. No nyt se on täällä. Ihana ja niin odotettu syksy! Lempivuodenaikani. Olen herännyt kesäunesta ja kehoon oikein vyöryy virtaa. Kesäkin on upeaa aikaa, mutta varsinkin kuumilla keleillä tekeminen on tahmeaa. Syksyn viileys antaa puhtia, vaikka valon määrä väheneekin. Nyt on aika kaivaa syyskranssit, kynttilät ja kurpitsat esiin! Mutta ennen kuin syksy…