Selailin kesäkuviani, kun siivoilin tietokonetta ja niin söpöjä lintukuvia löysin, että päätin jakaa teille ihanan kesämuistoni. Kuvat ovat kylläkin harmillisen rakeisia, kun valo-olosuhteet olivat huonot ja kuvat on otettu likaisen lasin läpi. Lähempää olisi tietysti saanut parempia, mutten halunnut häiritä kuvattavia terävämpien otosten toivossa.
Yksi mun luontoon liittyvistä haaveistani on ollut päästä seuraamaan luonnossa elävien lintujen pesintää ja poikasten kasvua läheltä. Meillä on täällä paljon lintuja pihapiirissä ja linnunpoikasten ääntä kuuluu joka puolelta, mutta pesät ovat olleet piilossa. Muutama vuosi sitten toiveet olivat korkealla, kun harmaasieppopariskunta teki pesän lintulaudalle, mutta pesä tuli muninnan jälkeen ryövätyksi todennäköisesti oravan toimesta.
Tänä kesänä harmaasiepot olivat huomaamattamme rakentaneet pesän parvekkeen lattian alle hirren päälle, minne on alakerran huoneesta suora näkyvyys. Me vietetään paljon aikaa parvekkeella ja mä olin kulkenut ihan pesän yläpuolella istuttaessani petunioita, mutten ollut huomannut pesänrakennuspuuhia ollenkaan. Ihmettelin kylläkin, miksi harmaasieppo kyttää läheisen koivun oksalla aina, kun menen parvekkeelle. En siinä vaiheessa tajunnut, että se vartioi naaraan hautoessa munia. Huomasimme pesän vasta siinä vaiheessa, kun poikasia oli jo kuoriutunut ja lattialautojen välistä alkoi kuulua piipitystä. Harmaasiepot tulevat täällä rohkeasti ihmisten lähelle, mutta olin silti yllättynyt pesän sijainnista.
Me asennettiin kamera huoneeseen, mistä oli suora näkyvyys pesälle. Oli kiva, kun pystyi puhelimesta vilkuilemaan pitkin päivää, mitä pikkutipuille kuului. Kuvat ovat tosiaan harmillisen huonolaatuisia, kun en halunnut mennä kameran kanssa häiritsemään ihan pesän lähelle. Mun ymmärtääkseni harmaasieppo ei helpolla poikaspesää hylkää, mutta en tietenkään halunnut riskeerata. Saattaa myös käydä niin, että poikaset pakenevat pesästä ennen aikojaan, jos kokevat tulleensa uhatuiksi, joten turvallisen matkan päästä seurailtiin.

Molemmat vanhemmat kiikuttivat poikasille ruokaa tauotta aamuvarhaisesta iltamyöhään asti. Pimeän tullen emo jäi pesään nukkumaan poikasten kanssa ja koiras vartioi pesän lähettyvillä. Poikasia oli viisi, joten tiivis oli tunnelma pienessä pesässä.

Oli todella mielenkiintoista seurata lintuperheen elämää tuon pari viikkoa kestäneen pesäpoikasajan. Mä yllätyin siitä miten suuria hyönteisiä tiput saivat kitaansa. Vaikutti siltä, että koiras syötti niille isoimmat ötökät ja mä ihmettelin, että eivätkö pikkuiset tukehdu! Hyvin kuitenkin upposivat suuretkin korennot.

Poikasten nokat aukesivat heti, kun lähettyvillä varjo vilahti ja odottivat jomman kumman vanhemman saapuvan ruokalähetyksen kanssa. Ruokintatilanteesta oli senkin takia vaikeaa saada hyviä kuvia, kun ruokinta tapahtui aina todella nopeasti. Mietinkin, että miten vanhemmat oikein pitävät huolen siitä, että kaikki poikaset saavat sapuskaa. Näytti siltä, että ne tiputtivat annoksen todella pikaisesti johonkin nokista sen enempää pohtimatta. Samaa tahtia näyttivät kaikki tiput kuitenkin kasvavan, joten hyvin ne homman hoitivat.

Välillä emo jäi siivoamaan pesää ja vei ulosteet pois. Poikaset tekivät siivoamisen helpoksi, kun tekivät tarpeensa pesän reunan yli hirren päälle.

Poikaset kasvoivat hurjaa vauhtia. Parin viikon aikana pikkuruisista nuokkuvista rääpäleistä kehittyi terhakoita tipuja, jotka treenasivat siipiään vinhasti. Välillä näytti siltä, että joku putoaa reunan yli, kun tilaa oli niiden kasvettua todella vähän ja siipiä räpyteltiin vauhdikkaasti.
Meillä kävi hyvä tuuri, kun satuttiin näkemään ensimmäisen tipun pesästä lähtö. Oletettiin, että poikaset lennähtävät pesästä maahan, mutta ne kipusivatkin parvekkeelle lautojen välistä. Ensimmäinen lähtijä lennähti kaiteelle ja ihmetteli sieltä maailmaa ensimmäisen kerran. Ja huusi! Vähän huolestuineina seurattiin, miten tipusen käy, mutta hienosti siivet kantoivat ja matka jatkui pian vauhdikkaasti talon katolle.
Koko sisarusparvi jätti pesän saman vuorokauden aikana, mutta vanhempien kiireet eivät siihen loppuneet, sillä harmaasiepot jatkavat poikasten ruokintaa pesän ulkopuolella ja opettavat niille hyönteisten pyyntiä.

Oli mahtavaa päästä seuraamaan lintujen elämää tuon parin viikon ajan niin läheltä. Toivottavasti onnistunut pesintä houkuttelee ne samalle paikalle toistekin.
P.S. Mulla on pari videonpätkääkin, mutten saa niitä nyt lisättyä tänne, joten laitan Instagramiin.
Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Olipa kiva lukea lintusten puuhista! En ole todellakaan näin läheltä päässyt ikinä seuraamaan. Hienoa, että kameran laitto onnistui ja oma luonto-ohjelma pyöri päivästä toiseen. Aikamoinen kokemus nähdä pesän elämää, ja ne pesän jättäneet poikaset on niin suloisia. Muutaman kerran nähnyt, kun jättäneet meidän pihapöntön. Onneksi ei ole kissa eikä mikään paikalle saapunut, kun pöljäilivät hetken kaikkailla muualla kuin puiden oksilla.
TykkääLiked by 1 henkilö
Joo, siinä oli jännittämistä, että pääsevätkö kaikki lentämään turvallisesti pesästä. Tuo ensimmäinen pesästä lähtijä jäi tosiaan parvekkeen kaiteelle huutamaan ja mietittiin, että pärjääkö tuo avuttomalta vaikuttanut tipu todella isossa mailmassa. Eiköhän vanhemmat vielä auttaneet niitä eteenpäin, níin tunnollisesti hoitivat ainakin pesäpoikasajan.
TykkääTykkää
Ihanat seurattavat.
Tunnustaudun kotisohvabongariksi. Varsinkin keväällä tulee seurattua pöllöjen pesintää kameroiden kautta.
Edellisessä kodissa olin jo asentelemassa pientä pesäkameraa räystäällä olevalle pesälle, mutta suureksi harmiksi tuli muutto eteen ja oman koti pesän seuraaminen jäi siltä keväältä kokonaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Pöllöjä oliskin mahtavaa päästä seuraamaan! Mä en ole täältä meidän pihapiiristä vielä bongannut yhtäkään pöllöä. Kaikenlaista voi kyllä piilossa tuolla metsän suojassa pyöriä. Pöllön ääntelyä olen kyllä joskus ollut kuulevinani.
TykkääTykkää
Ihana kesämuisto!
TykkääLiked by 1 henkilö
Oli kyllä ihanaa päästä seuraamaan pikkutipujen kasvua ja vanhempien kiirettä😅
TykkääTykkää
Kiitos, että jaoit tämän kuvasarjan! Söpöliinejä!
Luonnonvaraisten eläimien seuraaminen on todella kiva puuha, ja tuplaten hauskempaa, jos sattuu näkemään niitä pesäpuuhissaan. Itselläni ei koskaan käynyt näin hienoa tuuria, että näkisin koko prosessin. Se olisi tosi mielenkiintoista. Pitäisi joskus muuttaa lähemmäs luontoa, kun työtilanne sallii.
Toivottavasti poikasilla on kaikki hyvin ja pihapiirinne on poikasille hyvä ympäristö kasvulle ja aikuistumiselle. Voi olla, että ensi vuonna teillä on entistä enemmän harmaasieppoja pihapiirissä 😁.
TykkääLiked by 1 henkilö
Toivotaan!😊 Oli kyllä tosi mielenkiintosta seurata niitä ja kiva nähdä, miten kaikki poikaset pääsivät etenemään pesästä maailmalle. Meillä on tosi metsäinen tontti, joten niille kyllä varmasti löytyi suojaisia paikkoja, missä treenata ruuan etsintää.
TykkääLiked by 2 people