Mä en halua täällä blogissa hirveästi synkistellä ja pallotella kaiken maailman uhkakuvia, mutta tunnen kuitenkin lähestulkoon velvollisuudekseni kirjoittaa jotain poikkeustilanteisiin varautumisesta. Maailmantilanne nyt on mikä on, siitä saadaan kuulla ja lukea joka ikinen päivä. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää miettiä, mitä kaikkea epämiellyttävää voisi tapahtua, mutta järkevällä varautumisella voi olla hyvinkin positiivinen vaikutus ajatusmaailmaan. Mulle…
Avainsana: Kotivara
Kotivara – selviytymisen turvaaminen poikkeusoloissa
Suurin osa meistä varmasti tietää, että kotiin pitäisi varata ruokaa ja muita tarvikkeita poikkeustilanteita varten, mutta kuinka moni on oikeasti varautunut riittävästi? Kotivaran avulla tulisi pärjätä vähintään kolme vuorokautta. Mä ei ainakaan ollut asiaa ihan loppuun asti miettinyt. Kaapista on aina löytynyt jonkinlainen kotivara, muutamia säilykepurkkeja, kaurahiutaleita ym., mutta nyt vasta pohdin tarkemmin, mitä kaikkea…