Porkkanalaatikko

Niin kuin viime postauksessa jo mainitsin, joululaatikot ovat mun suurinta herkkua, ja jos niistä pitäisi yksi nostaa yli muiden, olisi se porkkanalaatikko. Paistoin laatikot viime yönä ja siellä ne ovat nyt pakastimessa odottamassa ja vieläpä koskemattomina, vaikka niin teki mieli ihan vähän maistaa!

Maustamisen suhteen noudatan porkkanalaatikon kanssa samaa linjaa kuin muidenkin joululaatikoiden eli maustan hyvin vähän. Haluan juuresten maun olevan pääosassa, enkä muutenkaan pidä voimakkaasti maustetusta ruuasta. Jos haluat, voit tuplata valkopippurin määrän.


Porkkanalaatikko

3 kg porkkanoita
3 dl puuroriisiä
1 l maitoa
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
2 kananmunaa
2 tl suolaa
¼ tl valkopippuria

Kuori porkkanat ja keitä kypsiksi. Soseuta.
Laita kattilaan noin 4 dl vettä ja kun vesi kiehuu, lisää riisit. Sekoittele ja anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin lähes kokonaan (n. 5-10 minuuttia). Lisää maito ja keitä hiljalleen n. 45 minuuttia koko ajan sekoitellen.
Lisää porkkanasoseeseen kananmunat, mausteet ja kerma. Sekoita. Yhdistä seos riisipuuroon ja sekoita hyvin.
Jaa seos vuokiin (kaksi 2 litran vuokaa) ja tasoita. Seoksesta tulee tällä ohjeella niin löysää, ettei pinnan kuviointi kovin hyvin onnistu. Jos kuitenkin haluat kuvioinnin tehdä, ripottele ensin päälle korppujauhoja ja tee sitten kuviot teelusikan kärjellä. Lisää päälle pieniä voinokareita.
Paista laatikot 175°C 2 tuntia.

(Jos laatikoita ei syödä heti, jäähdytä ne mahdollisimman nopeasti ja laita jääkaappiin tai pakastimeen.)

Tein porkkanalaatikot alumiinivuokiin ja pakastan ne.

P.S. Imelletyn perunalaatikon ohjeen löydät täältä ja lanttulaatikon täältä.

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

6 Comments Lisää omasi

  1. finintirol sanoo:

    Porkkanalaatikko on munkin suosikkilaatikko suomalaisessa joulupöydässä. Toisena vahvana tulee perunalaatikko ja kolmesta, joita yleensä syön tulee lanttulaatikko.

    Liked by 1 henkilö

    1. Mä tykkään noista kaikista ihan hirveesti. Eikä yhtään haittaa, jos tulee tehtyä vähän ylimäärästä, maistuu vielä joulun jälkeenkin hyvin! 😋

      Tykkää

  2. jonna sanoo:

    Hyvän näköistä! Tein kans ekaa kertaa ikinä tänä jouluna porkkanalaatikkoa, toki maidon ja ruokakerman sijaan käytin kaurakermaa ja kauramaitoa. Tuli kyllä todella hyvää ja kermaista, ens jouluna uusiks!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! 🙂 Mahtavaa, kulostaa hyvältä! Kiva, että sait muokattua reseptiä omaan ruokavalioon sopivaksi 🙂

      Tykkää

  3. Nadine G sanoo:

    Porkkana- ja perunalaatikko ovat omat suosikkini. Porkkanalaatikkoa syön yleensä miltei yksin, koska pojat ovat lanttulaatikon perässä enemmän. Perunalaatikosta sitten tapellaan, kuka pääsee syömään viimeisen tipan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Mä tykkään kaikista laatikoista, mutta jos pitäis valita, niin porkkalaatikko ykkönen 🙂

      Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle finintirol Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s