Pääsiäinen meni ja unelmatorttukin jo katosi, mutta ajattelin laittaa tänne reseptin, kun unelmatorttuahan voi tehdä milloin vaan. Helppoa, nopeaa ja koristeluilla torttuun saa halutessaan helposti näyttävyyttä. Ja niin herkullistakin taas oli pitkästä aikaa.

Pelkästään voista ja sokerista tehdystä kreemistä tulee mun makuuni liian raskasta. Vatkaan sen kyllä kuohkeaksi, mutta silti. Tuorejuusto ”keventää” kreemiä ja tuo sen makuun kaivatun ripauksen happamuutta. Monet lisäävät kreemiin vaniljasokeria, mitä en itse tee, koska en välitä sen mausta ja makeutta kreemissä on mun mielestä muutenkin ihan tarpeeksi. Jotkut laittavat myös kananmunankeltuaisia kreemiin, mitä en ole itse koskaan kokeillut. Viime aikojen salmonellauutisointi oli vielä liian tuoreessa muistissa, niin ei tullut nytkään testattua. Se ei kyllä muutenkaan kuulosta mun mielestä hirveän houkuttelevalta ajatukselta, mutta pitää ehkä joskus kuitenkin kokeilla.
Unelmatorttu
1½ dl sokeria
4 kananmunaa
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kreemi
100 g voita
1 dl tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
(1-2 tl vaniljasokeria)
Ota kananmunat ajoissa huoneenlämpöön, sillä jääkaappikylmät munat eivät vahtoudu hyvin. Ota myös kreemiin tuleva voi huoneenlämpöön, jotta se ehtii pehmitä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Kotitalousopettaja opetti yläasteella testaamaan vaahdon kovuuden nostamalla vatkaimet ja tekemällä valuvasta vaahdosta S-kirjaimen. Jos S jää hetkeksi pinnalle näkyviin, on vaahto valmista.
Yhdistä kuivat aineet, sekoita ne hyvin ja lisää vaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. (Täytyy kehottaa käyttämään siivilää, koska niin todella kannattaa tehdä paakkujen välttämiseksi, vaikka multa se vaihe usein jää pois…, koska laiskuus tai ”kiire”.)
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paista 200°C noin 10 minuuttia.
Sirottele leivinpaperille sokeria tai vaikkapa kookoshiutaleita, kuten itse tein, ja kumoa pohja sen päälle.
Irrota leivinpaperi pohjasta ja anna jäähtyä. (Jos haluat yrittää välttää pohjan halkeilemisen, voit kääriä sen hieman lämpimänä rullalle jäähtymään hetkeksi.)
Vatkaa pehminnyt voi ja tomusokeri (ja vaniljasokeri) vaahdoksi. Jos voi ei ole ehtinyt kunnolla pehmitä, voit lämmittää sitä hieman mikrossa. Lisää tuorejuusto ja vatkaa.
Levitä kreemi jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja kääri rullalle.
Unelmatorttu maistuu parhaalta huoneenlämpöisenä, mutta jos haluaa kauniita siivuja, kannattaa se laittaa hetkeksi jääkaappiin ennen leikkaamista.

Pursotin unelmatortun päälle suklaamoussea ja koristelin linnunmunakarkeilla.
Suklaamousse
2 dl kuohukermaa
n. 100 g tummaa suklaata
100 g maustamatonta tuorejuustoa
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa (n. 350 W). Lisää tuorejuusto sulatettuun suklaaseen ja vatkaa. Lisää joukkoon kermavaahto ja vatkaa kevyesti. (Tämä määrä riittää tuollaiseen pursotukseen kuin kuvissa.)

Mukavia herkkuhetkiä! 🤎
Kuvat ©Amalian maailma-blogi
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved
Ihanan näköinen ja reseptistä päättelen tosi herkullinen kakku. Pitää jossain vaiheessa kokeilla itsekin leipoa, kun kiireet vähän hellittää. Hieno kuvitus jälleen kerran 😍
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos paljon! 🙂 Suosittelen!
TykkääTykkää
Klassikko!
Ei ole koskaan tullut mieleeni koristella kääretorttua! Täytyykin ensi kerralla koristella! Tuota suklaamoussea voisin kokeilla ihan vain sellaisenaankin, kuulostaa herkulliselta!
https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/
TykkääLiked by 2 people
Joo kääretorttu on helppo ja nopea tehdä ja koristeilla saa muunneltua sopimaan eri tilanteisiin. Ja mousse tosiaan on hyvää ihan sellaisenaankin 🙂
TykkääTykkää