2021

Tässä on nyt muutama päivä uutta vuotta mutusteltu ja ihan hyvältähän se maistuu. Uudenvuodenaattona täällä satoi lunta tai oikeastaan kaikkea mahdollista. Vaikka sade tuli hetken aikaa vetenäkin ja lämpötila nousi hitusen plussan puolelle, pysyi satanut lumi onneksi maassa ja puiden oksilla. Niin pilvistä, sumuista ja tihkusateista oli, ettei kauempaa ammuttuja raketteja näkynyt, mutta muutamaa päästiin kuitenkin ihailemaan tarpeeksi läheltä ja saatiin ilotulituksista osamme. Mä olin enemmän innoissani lumen tulosta kuin raketeista, olin sitä niin odottanut paljaan viime talven jälkeen.

Vuoden ensimmäinen päivä oli ihan uskomattoman kaunis! Niin valkoinen ja puhdas. Katselin parvekkeelta avautuvaa maisemaa haltioituneena. Oli ihan hiljaista ja pehmeän pumpulista. Puiden oksille oli kertynyt niin paljon lunta, ettei paljoa lähimpiä pihapuita pidemmälle nähnyt. Ihan kuin talo ja pihamaa olisi kääritty satumaiseen vanuun ja siirretty kauas muusta maailmasta.

Onneksi pikkupakkasten on luvattu jatkuvan, niin maiseman pitäisi pysyä upean talvisena. Nyt on varmaan se uusi lumikolakin tänne hankittava. Viime vuonna jäi ostamatta, kun ei lunta kuulunut. Näköjään lumihommiakin voi kaivata!

Uusi vuosi ei tuo tänne blogiin mitään suurempia muutoksia. Paitsi, että postauksia ehkä ilmaantuu hieman tiheämpään tahtiin. Blogin ulkoasua saatan hieman uudistaa, mutta asia on ruuhkaisessa mietintämyssyssäni vielä. Aihepiirit pysyvät mitä luultavimmin samoina, vähän harkitsen myös kauneusjuttujen kirjoittelua silloin tällöin, kun siltä saralta jotain tulee mieleen. Saa nähdä.

Viime vuosi oli monelle tosi vaikea, eikä kukaan voi varmaksi luvata tämän vuoden tarjoavan auvoisempia olosuhteita, ainakaan mitä koronapiruun tulee. Ikuisena optimistina uskon kuitenkin aina parempaan, enkä halua rypeä negatiivisissa asioissa pidempään kuin on tarve. Ei ikäviä asioita voi tietenkään täysin sulkea maailmastaan pois, mutta ainakin osalle niistä voi välillä kääntää selän. Varmasti sivuan ajankohtaisia aiheita joissakin postauksissani, mutta tarkoitus on pitää blogi edelleen mahdollisimman virusvapaana paikkana, jossa ihaillaan kirppislöytöjä, kasvatellaan taimia tai paistellaan pikkuleipiä mieluummin kuin syynätään tartuntalukuja. Ja pidetään mielessä vanha sananlasku: ”Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.”

Toivon, että tämä vuosi kohtelee sinua hyvin. Ja kiitän siitä, että olet täällä. Toivottavasti pysyt mukana 💙

Kuvat ©Amalian maailma-blogi 
Photos ©Amalian maailma blog
All Rights Reserved

8 Comments Lisää omasi

  1. Nadine G sanoo:

    Se on totta, että viime vuosi oli varsin epämääräinen ilmestys. On vaikea sanoa, mitä 2021 tuo tullessaan. Mutta aina pitää olla toivoa paremmasta.
    Blogisi on juuri niitä paikkoja, joihin halutaan paeta kaikilta koronoilta ja kriiseilta.
    Pidä lippusi korkealla! Onnea ja menestystä uudelle vuodelle, sinulle ja blogillesi!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos paljon! ❤ Ja samoin! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

      Tykkää

  2. Kauniita kuvia jälleen – ja hyviä ajatuksia tälle vuodelle Mullakin on sellainen sanonta, kuin että asioilla on tapana järjestyä- Esim jos pallon potkaisee ilmaan, tulee se myös alas =) Hyvää uutta vuotta!

    Liked by 1 henkilö

    1. Asioilla tosiaan on tapana järjestyä 🙂 Kiitos paljon ja mahtavaa uutta vuotta! ❤

      Tykkää

      1. Ihanaa, että maailmasa on vielä virusvapaita paikkoja, kiitos siitä❤

        https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

        Liked by 1 henkilö

  3. Tiina sanoo:

    Kauniita ajatuksia ja kuvia. Viimevuosi oli erikoinen varmasti jokaiselle. Tämä vuosi alkaa ainakin ihanan valoisena.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! ❤ Ihanaa, kun luminen talvimaisema on säilynyt, toivottavasti kelit eivät lämpene liikaa. Hyvää uutta vuotta! 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti